Hieman liikenteestä

Poliisin uudet rajat ylinopeuksille ovat olleet voimassa kohta kolme viikkoa, ja alkupuoli oli odotettu: ensimmäisellä viikolla valtion kassakone lauloi hoosiannaa, kun liikennepoliisit totuttelivat uuden ohjeen mukaisesti pysäyttelemään runsaammin autoilijoita pienistä ylinopeuksista.

Ohjeistuksen muutosta seuranneena huokaisen helpotuksesta. Odotin paljon pahempaa, sillä valtio(varainministeriö) on esittänyt ideoitaan autoilijoiden kiusaamiseksi niin kauan kuin olen seurannut. Läpi menneistä HF-pakko edustaa mielestäni typerän ja tehottoman lain esimerkkiä: lakia on lähestulkoon mahdotonta valvoa, ja kännykkään puhuvan autoilijan pysäyttäminen esimerkiksi moottoritiellä tuntuu enemmän kiusanteolta kuin turvallisuudesta välittämisenä. En tosin tiedä, onko näin oikeasti koskaan käynyt, sillä näkemäni liikennepoliisit ovat olleet (ehkä syystäkin) melko laiskoja pysäyttelemään ajon aikana puhuvia. Toki 50 euron rikesakko asian tiimoilta virkistyttää valtion kassaa aina kohdalle sattuessa.

Joka tapauksessa pääasia nopeusvalvontauudistuksessa on, että ohjetta valmisteltaessa on pidetty järki edes jonkin verran päässä. Olen kuullut, ettei Liikkuvalla poliisilla ole nykyisillä resursseilla mahdollisuutta valvoa täysin edes toteutunutta ohjetta eli jakaa huomautuksia jokaiselle 6-10 km/h ylinopeutta ajavalle erikseen. Sakon antaminen nopeusrajoituksen ylittämisestä vasta 11 kilometrillä tunnissa kuulostaa järkevältä.

Oma huomioni uudistuksen vaikutuksesta on ollut ohitustilanteiden määrän lisääntyminen, ainakin kotoisella Viitostiellä. Tämä ei johdu kansalaistottelemattomuudesta, vaan autojen mittareiden epätäydellisyydestä. Uudistuksen jälkeen sakkoja pelkäävien autoilijoiden määrä on lisääntynyt, mikä lisää ohituksia. Tämä johtuu siitä, että useat autoilijat eivät tiedä oman autonsa mittarivirheestä: tämän vuoksi 80:n rajoituksella jonojen nopeus vaihtelee todella usein välillä 65-72 km/h. Katson oman nopeuteni yleensä navigaattorista, joka näyttää nopeuden kilometrin virherajalla. Tämän vuoksi sallitun 80:n nopeuden käyttäminen aiheuttaa ohitustilanteita aiempaa enemmän. Asia korostuu vielä enemmän 100:n rajoituksella.

Rauhallisessa ajamisessa ei mielestäni ole mitään väärää, mutta mainitsin asiasta vain koska pidän ohitusta aina riskialttiina liikennetilanteena. Sen sijaan aidosti ärsyttävä piirre suomalaisessa sakkojenpelossa on suhtautuminen valvontakameroihin. Tämä ei ole uusien ohjeiden syytä, sillä ongelma on ollut niin kauan kuin kameroita on teidemme varsilla ollut. Ajoittain jopa vaaratilanteita aiheuttava ongelma on eräiden, keskellä jonoa ajavien autoilijoiden tapa jarruttaa voimakkaasti kameran kohdalla. Paitsi että äkkijarruttelut jonon keskellä voivat aiheuttaa peräkolarin taaempana jonossa reaktioaikojen kertautumisliikkeen vuoksi, kameran kohdalla jarruttamisesta ei ole enää mitään hyötyä: kamera (mikäli se edes tolpassa on) mittaa nopeuden jo kymmeniä metrejä ennen laitteen sijaintia, joten jarruttelu tolpan kohdalla on jo myöhäistä.

Olen muutenkin kameravalvontaa vastaan, koska kamerat eivät mahda mitään rattijuopoille, laittomille kuormausviritelmille, luonnonvalintaa uhmaaville ohituksille, väsyneenä ajamiselle tai muulle liikenteen vaarantamiselle. Mielestäni esimerkiksi rattijuopot ovat pieniä ylinopeuksia pahempi uhka suomalaiselle liikenneturvallisuudelle (kirjoitin tästä jo aiemminkin), mutta kameroilla ja jälkeenpäin postissa lähetettävillä sakkolapuilla valtio(varainministeriö) kerää mukavasti ylimääräisiä tuloja kassaansa. Liikkuvan poliisin suorittaman liikennevalvonnan kiihtyvä korvaaminen automaattisella ”liikennevalvonnalla” yksinomaan pienentää maanteiden pahimpien vaarantajien eli rattijuoppojen kiinnijäämisriskiä.

Kuukauden parhaan liikenneuutisen kunnian pokkaa sukunimikaimani Martti Korhonen (Suomi-Neuvostoliitto –seura). Puolueen ideologian tuntien en ihmettele lainkaan, miksi ikävän asian luullaan paranevan jälleen – ylläri tosiaan – kieltämällä se valtion toimesta. Totta kai nuorten kuljettajien kaahaaminen ja siitä yleensä aiheutuva huviajelun ja metsän harvennushakkuun yhdistelmä on vakava asia, sillä usein kaahaaja itse säilyy ehjänä ja tappaa kyydissä olijat. En tahtoisi yhdenkään vanhemman saavan suru-uutisia tuovia poliiseja ovensa taakse kesäisenä aamuyönä, mutta asia ei pelkällä kieltämisellä ja rajoittamisella parane mihinkään!

Uutisen lukeminen sai muistelemaan omia nuoruusaikojani, kun elämä oli ikuista ja bensiini halpaa. Vaikka olen lopettanut juoppokuskikeikkani jo hyvän aikaa sitten, muistan edelleen hyvin miten halvatun ärsyttävää on ajaa autoa, jossa on kyydissä humalainen, apinoiden lailla mekastava lauma viikonlopun sankareita. Vielä pahemmaksi tilanne muuttuu, jos autoa käydään ajamaan suullisesti takapenkiltä: siinä vaiheessa ainakin allekirjoittaneella palaa käämit vielä nykyäänkin, ja ajaminen muuttuu aggressiivisemmaksi tietyn kynnyksen ylittyessä. Epäilen vahvasti, etten ole yksin maailmassa tämän näkemykseni kanssa.

Kuitenkin täytyy todeta, ettei asia varmasti muutu uusilla kielloilla mihinkään. Aikooko M. Korhonen kieltää matkustajilta alkoholin käytön autossa vai humalaisten kuljettamisen autossa? Ensimmäiseksi mainittu ei muuta tilannetta mihinkään, sillä nuorten kotibileistä lähdettäessä juhlijat ovat yleensä jo autoon astuessaan tukevassa humalassa. Toiseksi mainitun kieltäminen olisi jo sanoinkuvaamattoman outoa: poliisin pysäyttäessä nuorten auton se puhalluttaisikin ensin matkustajat vai?! Miten juhlahumussa olijat sitten menevät koteihinsa – taksillako vai isin kyydillä?

Miten määritellään ”nuori kuljettaja” – iän vai ajokokemuksen perusteella? Ikä on hieman heikko peruste, koska moni aktiivisesti ajava 20-vuotias on paljon varmempi kuljettaja kuin silloin tällöin ratin taakse istuutuva kolmekymppinen. Ajokokemuksen määrää taasen on täysin mahdoton todistaa ennestään tuntemattomalle ihmiselle (kuten poliisille) mitenkään, mikäli kyseessä ei ole autoa ammatikseen ajava henkilö.

Pidän tällaisten ääliömäisten kieltojen ja (vertaa HF-pakkoa koskeviin huomioihini) väsäämistä täysin turhana, koska Korhosen ehdottamaa ajatusta olisi aivan täydellisen mahdoton valvoa. Idean sisältämien määrittämisvaikeuksien lisäksi Leijona-pullon sisällön saa sujautettua kätevästi vissypulloon matkan ajaksi, ja tuskin yksikään poliisi käy tien päällä pläräämään läpi kaikkia nuorten autossa olevia pulloja.

Toiseksi parhaan liikenneidean saa viimelauantaisen suojatieturman aalloilla surffaava liikennepsykologian professori Heikki Summala Helsingin yliopistosta. Jonkinasteista käytännöstä vieraantumista osoittaen hän esittää Isoveljen kaikennäkevän silmän ulottamista suojateiden turvaksi, mikä toisi autoilijalle rangaistuksen suojatien liian kovavauhtisesta lähestymisestä. Epäilen liikenneturvallisuusvaliokunnan valtiovarainministeriön odottelevan tällaisen toteutumista kieli pitkällä ja kuolat rinnuksille valuen. Autoilija todennäköisesti saisi näppärät sakot ajaessaan yön pimeinä tunteina aution kaupunginosan läpi suojateille hiljentelemättä, ja liikenneturvallisuus nousisi vähintään kolmanteen potenssiin. Jos tälle linjalle oikeasti lähdetään, niin pankaa saman tien pakollista pysähtymistä vaativat STOP-merkit jokaisen suojatien eteen!

"Nykytekniikalla on mahdollista asettaa rajoja ja analysoida, milloin autoilija rikkoo rajoja", Summala huomauttaa.

Kyllä, tästä olen aivan samaa mieltä. Rajoja voidaan aina asettaa, mutta niiden kohtuullisuus ja tarkoituksenmukaisuus ovat sitten jo aivan toisia asioita. Analysoiko Summalan nykytekniikka vanhan Datsunin alle pultatut kiinalaiset kitkarenkaat arvioidessaan talvisin tapahtuvaa suojatien kunnioitusta? Joka tapauksessa täytyy muistaa, että suojatietä lähestyttäessä oikea tilannenopeus riippuu paljon muustakin kuin kameralle mallinnetusta raja-arvosta.

Olen toki samaa mieltä Summalan kanssa suomalaisen suojatiekulttuurin ongelmasta: suojatien eteen pysähtynyt auto tuskin saa ketään pysähtymään vierelleen, ja olen ollut itsekin jäädä useita kertoja tällaisessa tapauksessa auton alle. Tämä toki on opettanut Summalan seuraavaksi mainitseman näkökulman:

"Puolustan autoilijaa ihmisenä, joka ei ilman sääntöjä pysty ottamaan ihan kaikkea huomioon. Toinen puoli asiaa on jalankulkija: ei saisi koskaan astua sellaiselle ajoradalle, josta ei näe, mitä sieltä tulee."

Kokemus on opettanut allekirjoittaneelle oman puolensa aina jalankulkijana ollessani. Autoilijan osaan voisin kyllä kommentoida sen verran, että vaikka sääntöjä olisi puhelinluettelon paksuinen kirjanen, ei ihminen silti pysty ottamaan kaikkea huomioon nopeatempoisissa liikennetilanteissa. Tähän on syynä Matrix-elokuvan tapaan esitelty ongelma ihmisen käyttäytymisestä: ”ongelma on ihmismielen vapaus valita”.

Kuitenkin pidän suomalaisten asenneongelmaa suojateitä kohtaan keskimääräisesti varsin pienenä. Mikäli pääkaupunkiseudun (tai minkään yli 50 000 asukkaan suomalaiskaupungin) suojatiekulttuuri kauhistuttaa, suosittelen tuplaamaan henki- ja tapaturmavakuutuksen korvaussumman ja kokeilemaan jalankulkua kuukauden ajan Iisalmessa. Kyseisen kaupungin liikenteessä on itäeurooppalaista vivahdetta, joten jos kuukauden ajan selviää ehjänä voi koetta jatkaa kätevästi esimerkiksi Prahassa tai Moskovassa.

Mielestäni kieltotehtailu ja liikennekamerafanatismi ovat kapeakatseisia keinoja vähentää vaaratilanteita liikenteessä, koska sääntöviidakkoa ei voida millään valvoa ja liikennekamerat ovat melko voimattomia todella vaarallisia kuljettajia (rattijuopot, vaaralliset ohittelut ym.) vastaan. Lisäksi periaate ”jos tällä voidaan estää yksikin liikenneonnettomuus vuodessa, se kannattaa” ei oikeuta valtiovaltaa asettamaan kaikkia autoilijoita valtakunnallisen sakkoarvonnan kohteiksi. Mielettömiä kieltoja ja rajoituksia rikotaan yleisesti, mutta kiinnijäämisen riski on osapuilleen samaa luokkaa kuin Ässä-arvan ostaminen ja päävoiton pokkaaminen. Siksi en edelleenkään omista HF-laitetta.

PS. Uusia suomalaisia sananlaskuja voisi edustaa katolisen kirkon anekaupasta poimittu mukaelma: Kun salama tolpasta vilahtaa, niin satanen valtiolle kilahtaa.

Olemassaolomaksu revisited

Keskustelu niin kutsutun Yle-maksun tiimoilta on saanut taas uutta vettä myllyyn, ja uutisoinnista päätellen päätös vaikuttaa jo tehdyltä: maksuhan tulee, sanoivat kansalaiset mitä halusivat. Kirjoitin aiheesta vajaa puoli vuotta sitten otsikolla ”Olemassaolomaksu”, jossa pohdin sen periaatteellista mahdottomuutta sekä mahdollisen toteutumisen aiheuttamia rahavirtoja muun muassa näin:

Kolmas asia, jonka vuoksi en ymmärrä esitystä on puhtaasti periaatteellinen: veronkeruu sellaisen perusteella, mitä kansalainen pystyisi tekemään riippumatta siitä tekeekö hän niin vai ei, on mielestäni hieman hämärää touhua, joka muistuttaa kovasti erään 1900-luvun suurvallan käytäntöjä.

Idea on siis tasan yhtä järkevä, kuin että jokaiselta kansalaiselta aletaan täysi-ikäisyyden perusteella periä vuosittaista tupakkaveroa sen perusteella, että hänellä on niin halutessaan mahdollisuus polttaa tupakkaa, poltti hän sitä tai ei. Tätäkin voisi perustella totta kai sillä, että kaikilta kerättävä vuosittainen vero alentaisi tupakka-askien hintaa – eri asia on, olisiko siitä niinkään iloa tupakoimattomille kansalaisille. Aivan kuin mediamaksusta kansalaisille, jotka eivät omista televisiota eivätkä siten nykyisin maksa lupamaksua.

Nyt pääministerimme Vanhas-Matti (kepu) on kertonut, että keskustapuolueen kanta on vapauttaa mediamaksusta kaikki, jotka kirjallisesti todistavat, etteivät käytä mitään Ylen materiaalia vastaanottavia laitteita. Käytännössähän tämä tarkoittaa sekä internetin että uudenmallisten kännyköiden heittämistä nurkkaan, koska yleisessä jakelussa olevaa Ylen materiaalia voi vastaanottaa myös näillä. Toisin sanoen tämä siis tarkoittaisi, että maksusta vapautuakseen kansalaisen tulisi kirjallisesti todistaa asuvansa vanhempiensa autotallin nurkalle heitetyssä tyhjässä öljytynnyrissä, joka kumisee kuin poliittisen eliittijoukkomme päät uusien rangaistusmaksujen kehittelytyössä.

Television lisäksi internetin ulottaminen mediamaksun piiriin kuulostaa huolestuttavalta, koska:

1. Internetissä on Ylen sivujen lisäksi satoja miljoonia muitakin sivuja, joiden ylläpidossa niin Ylellä kuin millään Suomen valtion instanssilla ei ole mitään tekemistä.
2. Nykyaikaisessa yhteiskunnassa usean työn hoitaminen edellyttää internetin käyttöä. Samoin esimerkiksi korkeakouluopiskelijat tarvitsevat nettiä päivittäin muun muassa opetusmateriaalien lataamiseen ja harjoitustehtävien lataamiseen/palauttamiseen. Luopumalla internetin käytöstä moni työ jäisi tekemättä: tämä on maksun järjestelyssä ilmeinen ongenkoukku, sillä työssään nettiä käyttävän olisi pakko maksaa maksu pystyäkseen hoitamaan työnsä.
3. Mikäli kotonasi ei ole konetta, voit (tai sinun on pakko) käyttää internetiä työpaikallasi tai korkeakoulullasi. Lisäksi voit halutessasi surffailla esimerkiksi lähikirjastosi asiakaskoneilla melkeinpä koska vaan: tämä todistaa käytöstä luopumisen väitteen mahdottomuuden, ja vaihtoehtona on joko maksun ulottaminen kaikkiin tai kontrolli yleisessä käytössä oleville koneille.
4. Tällä hetkellä Ylen tuottama internet-tieto on luettavissa kaikilla verkkoon kytketyillä koneilla mistä päin maailmaa tahansa. Toisin sanoen, sivuja voisi lukea maksutta miltä tahansa tietokoneelta Suomen rajojen ulkopuolella, mutta vain Suomessa niiden käytöstä olisi pakko maksaa (vielä jopa silloinkin, vaikkei kyseisiä sivuja säännöllisesti käyttäisi).
5. Valtion perimä erillismaksu internetin käytöstä kuulostaa kovasti Pohjois-Korean tai Kiinan poliittiseen järjestelmään sopivalta, kansalaisten valvontaa helpottavalta verolta.

Toisekseen hallituksen verouudistuksessa pyritään verotuksen painopiste siirtämään hyödykkeiden kulutukseen: eri asia, millainen kulutusvero kaikilta, käytännössä olemassaolon perusteella kerättävä vero sitten olisi? Hengitysilman kuluttamista? Ajan kuluttamista?

Kanerva-kohun olisi aikanaan voinut selvittää siten, että eroamaan joutuneesta Ilkka Kanervasta (kok) olisi pitänyt tehdä viestintäministeri hänen juorulehdissä ilmoitettujen meriittiensä perusteella; samalla Suvi Lindenin (kok) olisi voinut hyvin siirtää ulkoministeriksi, koska hän yleensä on muutenkin ihan ulkona kaikesta. Tällä kertaa Linden kumoaa Vanhas-Matin ideoinnin toteamalla, ettei Yle-veron valvomiseksi ole tarkoitus rakentaa tarkastus- tai kontrollijärjestelmiä: eli maksu jos (kun) tulee, kaikki maksavat. Tällainen kikkailu johtaa jälleen uuteen luetteloon mahdollisista epäkohdista, joita ajatteluun siirtyy (osa on tarkoituksella samoja, joita mainitsin jo aiemmassa kirjoituksessani):

1. Toimeentulotuen varassa olevien mediamaksut kiertäisivät kunnan sosiaalitoimiston kautta valtiolle, joka taas kuitenkin joutuisi maksamaan samat rahat takaisin kunnalle erilaisina avustuksina: näin kävisi varsinkin syrjäisemmällä seudulla sijaitsevissa pikkukunnissa. Nyt köyhän ei ole pakko maksaa tv-lupaa, ellei omista televisiota; kaikenkattava mediamaksu pahentaisi rahan turhaa edestakaista soutamista valtion ja kuntien välillä. Jos kunta maksaa esimerkiksi 100 euroa valtiolle ja valtio viikon päästä 100 euroa (enemmän) takaisin kunnalle, valtion nettotulo maksusta on nopean laskutoimituksen nojalla nolla euroa (miinus byrokratian aiheuttamat kulut)
2. Nykysysteemissä toimeentulotuki kattaa tv-lupamaksut perustoimeentuloon kuuluvana kuluna. Arvatkaa tasan kaksi kertaa, sisältääkö opintotuki vastaavan peruskohdan? Vastaan kysymykseen itse, että ei sisällä, vaan opiskelijan tv-lupa (ja todennäköisesti myös mediamaksu) on muutenkin niukasta toimeentulosta pois. Totesinkin jo, että opiskelijan on käytännössä pakko käyttää internetiä päivittäin opintojensa suorittamiseen, joten kirjallista todistusta Yle-välineistä luopumisesta ei käytännössä pystyisi tekemään.
3. Opiskelija-asuntolat muuttuisivat jalokivikaivoksiksi mediamaksukarhulle. Kyseiset paikat yleensä sisältävät runsaasti soluasuntoja, joissa asuvat lasketaan erillisiksi asuntokunniksi: nykyinen tv-lupakin maksatetaan jokaisella soluasukkaalla erikseen, joten solukäytössä oleva 4h+k asunto tuottaisi nelinkertaisen saaliin tavalliseen asuntoon nähden. Näin pakkomaksua saataisiin kerättyä kätevästi asunnon pinta-alaan nähden.

Mikäli Yleä on pakko ylläpitää samanlaisena kuluhirviönä kuin mitä se nykyään on, tulisi sen menot rahoittaa joko budjettirahoin tai mainostuloilla: varsinkin budjettirahoitus erillismaksun sijaan olisi kätevä keino kerätä rahat kansalaisen varallisuuden mukaan, sillä suuremmista tuloista kertyisi enemmän verotusrahaa eikä valtion tarvitsisi asioikseen juosta enempää pienituloisen rahapussilla. Samoin määrärahoja voisi säädellä esimerkiksi taloustilanteen mukaan, koska kyseessä ei olisi kiinteä, vuodesta toiseen lähes samansuuruisena pysyttelevä maksu: budjettirahalla voisi estää laitoksen tarpeettoman paisumisen valtavaksi. Tätä asiaa pohtiessa on syytä muistaa, että elämme maassa jossa sakkotulotkin on budjetoitu valtion talousarvioon.

Taloustutkimuksen tekemän tutkimuksen mukaan 62 % kansalaisista vastustaa mediamaksua, ja valtaosa kannattaa budjettirahoitusta. Mikäli enemmistön tavoin vastustatte mediamaksua, muistakaa elävänne maassa, jossa enemmistön ääni ei tunnu kuuluvan poliittiselle huipulle. Tämä kannattaa huomioida poliittisten mielipiteiden esittämisen yhteydessä.

P.S. Esittämäni tupakkaverovertauksen rinnalle voitaisiin keksiä esimerkiksi alkoholimaksu kattamaan alkoholihaittojen paikkaamista. Maksu voisi olla kaikilta täysi-ikäisiltä kansalaisilta vaikkapa 200 euroa vuodessa, ja sitä voisi mainostaa Yle-maksun tapaan lauseella: ”Kun kaikki maksavat saman verran, Kossupullon hinta Alkon tiskillä alenee”. Maksusta voisi vapautua esittämällä valtiolle vuosittain lääkärintodistuksen jatkuvasta Antabus-kuurista: lisää esimerkkejä Vanhas-Matin käänteisestä todistusvelvollisuudesta löytyy nimimerkki Väärinajattelijan huomiosta.

Elämä jatkuu

Kirjoituskokoelmani on ollut pari kuukautta pölyyntymässä, koska kirjoittajalla ei ole ollut henkisiä voimavaroja uuden materiaalin tuotantoon. Olen ollut poissa pelistä onnettomuuden vuoksi, ja tahdon kiittää Kuopion yliopistollisen sairaalan lääkäreitä ja hoitajia huippuluokan työstä elämäni pelastamiseksi.

Olen kommentoinut hyvinvointivaltiona pidetyn Suomen vanhustenhuoltoa muutaman kerran aiemmin, ja 7.6.2009 keräsin tässä blogissa esittämiäni kommentteja yhteen näin – tein niin, koska sekä uutisista saamieni tietojen että omien havaintojeni mukaan maamme vanhustenhuollon yleiskunto muistuttaa yliajettua siiliä. Olenkin suorastaan ihmeissäni, miten vaitonaisia uutisvälineet ovat asiasta olleet. Nyt Ylen uutiset avasivat pelin kertomalla lääninhallitusten selvitysten paljastamista puutteista, jotka vahvistavat mielipidettäni entisestään. Uutisen johdantokappale kuuluu seuraavasti:

Keväällä esitetyt epäilyt vanhustenhoidon puutteista ovat osoittautumassa todeksi. Lääninhallitusten tekemien selvitysten mukaan vanhuksia sidotaan peteihin, heitä teljetään lukkojen taakse, he eivät pääse vessaan, kärsivät riittävän ravinnon puutteesta, kaatuilevat ja saavat paikoin liikaa lääkkeitä.

Koska olen aiemmissa kirjoituksissani kommentoinut vanhustenhuollon lisäksi myös mielenterveyspalvelujen onnetonta tilaa, on Mielenterveyden keskusliitto MTKL ottanut kantaa lasten ja nuorten mielenterveyspalvelujen huonoon kuntoon: Iltalehti kirjoittaa kannanotosta 12.9. julkaistussa uutisessa muun muassa seuraavasti:

Viime vuosina mielenterveyspotilaiden laitospaikkoja on vähennetty, mikä on lisännyt painetta psykiatrisessa avohoidossa. Resurssit ovat kuitenkin riittämättömät. Kun hoito viivästyy, itsemurhariski kasvaa ja esimerkiksi skitsofreniaa sairastavien itsemurhakuolleisuus on 12,5-kertainen muuhun väestöön nähden.

MTKL on huolissaan siitä, että kuntien säästökuurit heikentävät jo valmiiksi rapautuneita mielenterveyspalveluja.

On häpeällistä huomata kotikaupunkini pääsy MTKL:n mustan listan malliesimerkiksi. Kuitenkin erityisesti nuorten mielenterveyspalvelujen rappiossa minua huolettaa itsemurhariskiä enemmän yksi asia: nuoren jääminen tarvitsemansa avun ulkopuolelle voi itsemurhan sijaan purkautua silmittömänä väkivaltaisuutena, kuten olemme kaikki huomanneet Jokelassa ja Kauhajoella tapahtuneiden kouluammuskelujen yhteydessä. Mielestäni tällaisten ilmiöiden ehkäisy näpertämällä idioottimaisia aselakeja on typeryyttä, sillä pimeän hetken osuessa ihmisen kohdalle järjetön murhaaminen onnistuu tuliaseen lisäksi tuhannella muullakin esineellä.

Vanhustenhuoltoon palatakseni, Savon Sanomien paperilehdessä julkaistun artikkelin mukaan kunnallisia vanhustenhuoltopalvelulaitoksia olisi tarkastettu ajoittain, mutta vain yksi laitos on menettänyt toimilupansa määräysten laiminlyönnin vuoksi: muistini mukaan sama sanomalehti on 2000-luvun aikana raportoinut yli viisi kertaa pitkäaikaiseen eläinrääkkäykseen syyllistyneiden menettäneen eläintenpitolupansa useaksi vuodeksi. Tällaiseen en keksi kuin yhden syyn: koska ulkoistettu vanhustenkotipalvelu lähettää laskunsa kunnalle, halvimman mahdollisen palvelun tarjoaja todennäköisesti saa kunnallisen tarkastajan katsomaan tilannetta hieman erilaisesta näkökulmasta – tai vaihtoehtoisesti neuvottelupöydälle ”unohtuu” hieno konjakkipullo aina oikeiden tulosten kunniaksi. Sama artikkeli kertoo yleistilanteen olevan sellainen, että hoitajien määrän suositusarvoon (kaksi vanhusta yhdelle hoitajalle) päästään useimmissa hoitolaitoksissa vain päiväaikaan, jos silloinkaan. Yöaikana yhden hoitajan valvottavana saattaa olla jopa 20 vanhusta, joiden huoneet sijaitsevat pahimmillaan eri kerroksissa.

Olennaisinta asiassa on, että julkinen tiedotus on ollut autuaan hiljaa maamme terveydenhuoltoa vaivaavista epäkohdista, vaikka ongelma on varmasti ollut tiedossa ainakin kaikilla vanhustenhuoltoa seuranneilla kansalaisilla.

Suomessa on sitä vastoin kaksi asiaa, joiden yhteydessä verorahojen jaosta ei saa puhua väärällä asenteella: kehitysyhteistyö ja turvapaikkapolitiikka. Tiedotusvälineissä ei poliittisen korrektiuden vuoksi koskaan viitsitä kertoa, että nämä kaksi asiaa kasvattavat kulujaan vuosi vuodelta eikä resursseista tunnu koskaan olevan pulaa - oleellista on kertoa, paljonko lisärahaa tarvitaan ja aina se jostain löytyy. Asioista kertovia uutislinkkejä löytyy nopealla etsimisellä ainakin 1,2,3,4,5,6 kappaletta, joista viimeisimmän takaa löytyvän uutisen lopetuskappale saa tämän tarinan yhteydessä hieman ironisen vivahteen:

Sisäministeriö hakee jatkuvasti uusia tiloja vastaanottokeskuksille. Kuntien kanssa tehdään yhteistyötä, mutta vastaanottokeskuksen perustamiseen ei tarvita kunnan lupaa. Sen sijaan kunta voi kieltäytyä ottamasta pakolaisia vastaanottokeskuksesta, ja Turun Sanomien mukaan suurin osa Suomen kunnista tekee juuri näin.

Ihmeellistä. Onneksi lääninhallitusten vanhushoitoselvitysten ja MTKL:n kannanoton jälkeen kuntien toimintaa ei tarvitse enää selitellä suomalaisten hurjalla rasistisuudella tai muulla syyllistämishuuhaalla: mikäli kunnan huoltosuhde on jo valmiiksi surkea esimerkiksi väestön ikääntymisen, muuttotappion tai työttömyyden vuoksi, en ihmettele kunnanjohtajien haluttomuutta hankkia asukkaiksi lisää väkeä, joka etenkin työttömyydestä kärsivissä kunnissa sijoittuu ”huollettavien” kategoriaan mitä todennäköisimmin useaksi vuodeksi.

Maamme monella nurkalla talous on nyt todistetusti sellaisessa pisteessä, ettei rahoilla pystytä tarjoamaan kansalaisille edes peruspalveluja isoissakaan kunnissa. Ongelma on taatusti ollut olemassa koko 2000-luvun ajan, mutta asiasta ei ole ilmeisesti viitsitty pitää ääntä edes taloudellisen korkeasuhdanteen aikana. Sen sijaan parin viime vuoden aikana ilmaantunut ongelma turvapaikanhakijoiden sijoittamisessa ja kehitysapurahojen ”vähäisyydessä” on saanut runsaasti tilaa tiedotusvälineissä. Huonompiosaisia on toki autettava eteenpäin elämässään, mutta tietysti aloittaen oman maan huonovointisista – niitäkin meillä kun juhlapuheista huolimatta on.

Muutama sana vaalirahoituksesta

Pääministeri Matti Vanhasen luotsaama 2000-luvun ristiriitaisin puolue Maalaisliitto Keskusta, citykepulaisuuksineen sun muine pähkähulluine ideoineen näyttää kärsivän jonkinasteisista epäselvyyksistä vaalirahoituksensa saralla: paholainen sentään, eihän tällaista olisi pitänyt tapahtua ainakaan puolueessa, jonka puheenjohtaja on vuosi sitten vaatinut läpinäkyvyyttä puolueiden vaalirahoitukseen. Enpä haluaisi olla sukunimikaimani Jarmo Korhosen (ei tiettävästi sukua allekirjoittaneelle) asemassa nyt.

Vakavasti puhuen on hieman ristiriitaista ajatella, että vuosi sitten pääministeri Vanhanen peräsi selvyyttä vaalirahoitukseen – perusteenaan hän käytti luottamusta poliitikkoihin, ynnä muita kansanvallalle tärkeitä asioita, kuten oheisesta asiakirjasta ilmenee. Vanhanen Eduskunnan täysistunnossa 12.6.2008:

Minusta tässä pitäisi nyt palata tähän suureen linjaan, siihen, että lakia pitää noudattaa ja nyt tätä lakia pitää uudistaa sellaisella tavalla, joka lisää läpinäkyvyyttä, tekee selväksi sen, että toista kertaa ilmoituksia ei jätetä tekemättä, ja sitä kautta luottamusta syntyy. Se tehdään tässä työryhmässä, jonka oikeusministeriö on asettanut. Näillä uusilla säännöillä sitten saadaan, koko järjestelmä, otettua oppia siitä, mitä on tapahtunut.

Nyt yksi vuosi, yksi kuukausi ja yksi viikko myöhemmin Vanhasen luotsaama Keskusta on samanlaisen vaalirahoitushässäkän keskellä kuin mistä se moitti vasemmistopuolueita vuotta aiemmin: onneksi koko järjestelmä ja varsinkin asiaa ajanut poliitikko on selvästi ottanut oppia.

Vanhanen on siis mitä ilmeisimmin valehdellut kansalle perätessään selvyyttä vaalirahoitukseen sisältäen implisiittisen väitteen, ettei oma lehmä ole ojassa. Toisaalta Vanhanen on osannut ansiokkaasti valehdella kansalle myös suhteistaan sekä Susan Kuroseen-Ruususeenkin että Merikukka Forsiukseen, joten poliittiselta länsirintamalta ei kuulune mitään uutta.

Nyt tilanne on seuraava:

1. Olipa kyseessä korruptio tai ei, merkittävien epäselvyyksien olemassaolo on kiistatonta.
2. Epäselvyyksistä vastuussa oleva puoluesihteeri Jarmo Korhonen ei aio erota kustuaan sekä omalle että puolueensa kiukaalle.
3. Epäselvyyksistä heti Korhosen jälkeen vastuussa oleva puolueen puheenjohtaja Vanhanen ei ole edes harkinnut eroamista tehtävästään tilanteesta huolimatta.
4. Yksityiselämässään asiansa sotkenut entinen ulkoministeri Ilkka ”Ike” Kanerva (kok.) joutui eroamaan läheteltyään parhaat päivänsä nähneelle ”eroottiselle” (kiitos ei kommenteille asiasta, siksi sitaatit) tanssijalle tekstareita ja myöhemmin valehdelleensa niiden takia. Tämäkin siis siitä huolimatta, että Ike kusi lähinnä omalle kiukaalleen.

Kokoomuslaisen ministerin on siis pakko erota yksityiselämänsä päältä valehtelemisen takia, mutta kepulaiset saavat jatkaa virassaan, vaikka ovat valehdelleet tai vähintään esittäneet pyhimystä sekä yksityiselämässään että poliittisella urallaan. Miten tähän on tultu?

Syyhän on tietenkin sellainen, että varsinkin keskustalaispoliitikkojen päässä elää sitkeästi hallusinaatio eli harhakuvitelma 1950-luvun agraarisesta Suomesta, jossa Kepun kannatus oli vakio samaan tapaan kuin Newtonin gravitaatioteorian määrittämä vapaa putoamiskiihtyvyys. Tämä hallusinaatio saa heidät kuvittelemaan, että kerran kansanedustajiksi (tai jopa ministereiksi) päästyään heille on automaattisesti taattu eläkevirka Arkadianmäellä. Tuossa menneiden aikojen Suomessa esimerkiksi vanhemmat päättivät, ketä heidän lapsensa äänestivät vaaleissa: muun muassa Aarno ”Loka” Laitinen on kommentoinut tätä kepulaismafian syvintä olemusta IL:n kolumnissaan.

Harhaisten ajatustensa riivaamat keskustalaiset eivät siis pelkää edustusvirkojensa puolesta ja kuvittelevat voivansa kusta meidän kansalaisten niskaan miten lystäävät: ratkaisuna tähän esitän, että suomalaisten tulisi vihdoin ajatella äänestyskopissa itse vanhempiensa sijaan, kenen ehdokasnumeron lippuun kirjoittaa. Jättitappio Vanhasen luotsaamalle Kepulle olisi mielestäni parasta sitten valmiiksi viipaloidun leivän, sillä (toivottavasti) se avaisi puolueen johdon silmiä edes hieman.

Pohjoismaalainen intiaanikylä

Ylen radiouutisissa kerrottiin ”nuorison” alkaneen kapinoida Ranskassa sattuneen putkakuoleman johdosta. Koska suomalaismedian käsitystä ”nuorisosta” on pohdittu jo ainakin täällä ja täällä, en ota asiaan kummempaa kantaa. Lukaisin uutisen myös Ylen nettisivulta, mikä oikeastaan vahvisti käsitystäni:

Paikallinen Mohamed Benmouna pidätettiin epäiltynä kiristyksestä. Hän vaipui koomaan ja kuoli tunteja myöhemmin ollessaan poliisin huostassa. Poliisin mukaan kyse oli itsemurhayrityksestä.

Ennen pidätetyksi joutumistaan, paikallinen Mohamed Benmouna varmasti oli edellisenä iltana töistä päästyään ajanut Citroeninsa parkkiin, paikalliseen tapaan suoristanut baskerinsa ja marssinut paikalliseen viinitupaan nauttimaan pullollisen paikallista punaviiniä paikan päällä paistetun patongin kanssa, keskustellen paikallisten ystäviensä Jean-Pierren ja Nicholas’n kanssa henkeviä englannin kielen haitallisesta vaikutuksesta ranskan kieleen ja ranskalaisen kansallisidentiteetin kärsimisestä – kuten paikalliset tekevät, vai mitä?

Miksi Suomessa ei (onneksi) polteta puolta kaupunkia aina, kun kaupungille sammunut paikallinen Pentti Virtanen viedään putkaan ja hän tukehtuu siellä omaan oksennukseensa?

”Nuorisouutisia” selatessani huomasin sinällään historiallisen uutisen päässeen livahtamaan silmieni ohitse: monikulttuurin ihanuutta ainakin tähän asti fanatisoinut Helsingin Sanomat nimittäin raportoi 29.4.2009 julkaistussa uutisessaan ruotsalaisen Malmön Rosengård-nimisen kaupunginosan muuttuneen virallisesti maailman ensimmäiseksi Pohjoismaiden maaperällä sijaitsevaksi intiaanikyläksi.

Nimityksen historiahan tulee Yhdysvalloista, kun eurooppalaiset valloittajat perustivat maahan alkuperäisasukkaille eli kansankielellä intiaaneille varattuja alueita, joille annettiin valtuudet toimia autonomisesti eli irrallaan eurooppalaisten perustamista yhteiskuntarakenteista.

[Lisäys 10.7.2009 ]: Innoituksen nimityksen käyttöön sain Iisalmen kaupungissa sijaitsevasta, pelkkiä kunnan tukiasuntoja täynnä olevasta asuinalueen nurkasta, jota paikalliset kutsuvat ”inkkarikyläksi”. Googlasin asiaa todisteeksi, ja tämä ilmeisen virallinen pdf-dokumentti huvitti ainakin allekirjoittanutta: lukekaa erityisesti taustatiedot sivulta 3 ja kohta "Rivitaloyhteisö" sivulta 6.

Historia sikseen ja takaisin Malmöön:

Malmön pelastuslaitos teki noin viikko sitten ainutlaatuisen päätöksen, että se ei enää lähde sammuttamaan pieniä tulipaloja Herrgårdeniin, elleivät ne aiheuta välitöntä hengenvaaraa.

Roskalaatikoiden, autonrenkaiden ja autojen polttaminen on siinä määrin arkipäivää Herrgårdenissa, että ennen palokunnan lähtöä on palopäällikön ja poliisin käytävä paikan päällä toteamassa palon vakavuus.

Pieniä paloja sammuttamaan saapuneet palomiehet ovat viime joulukuusta asti joutuneet nuorisojoukkojen kivityksen kohteeksi. Viime päivinä lähimmän paloaseman Jägersron esimies heitti hanskat tiskiin ja luopui esimiestehtävästään. Ainakin kolme aseman palomiestä on pyytänyt siirtoa rauhallisemmalle asemalle.

Herrgården on siis asuinkortteli Rosengårdin kaupunginosassa. Aiemmin jotkut bussiyhtiöt ovat lopettaneet liikennöinnin kaupunginosan kautta, koska ”nuoriso” kivitti autoja. Poliisi liikkuu alueella vain kahden auton ryhmissä, koska silloin toisen auton johtuessa hyökkäyksen kohteeksi toinen voi suojata hätään joutunutta. Autojen, roskalaatikoiden ym. helpohkosti palavien esineiden tuhoaminen on arkipäivää. Palopäällikkö Per Widlundh kertoo:

"Mutta tilanne Herrgårdenissa on myös epätavallinen. Uhka on niin suuri, että yhteiskunnan suoja ja turvallisuus eivät enää toimi.

Eli bussit eivät kulje, tulipalot saavat roihuta rauhassa eikä poliisi uskalla alueella kuin väellä ja voimalla; työttömyysprosentti on 62 % (Herrgårdenissa jopa 85 %) – kyllä, Rosengårdin lähiö on nimityksensä ansainnut.

Rosengårdin asukaskunnasta 60 % on syntynyt muualla kuin Ruotsissa, minkä päälle 26 % on syntynyt Ruotsissa molempien vanhempien ollessa ulkomailla syntyneitä(1,2). Kun katsoo suurimpien lähtömaiden listaa, on suurin osa ulkomailla syntyneistä epäilemättä tullut maahan turvapaikanhakijan (ruotsiksi: asylsökande) statuksella.

Looginen päättelyketju menee siis näin:

1. Rosengårdista on tullut intiaanikylä siksi, että sinne on lyhyehkössä ajassa asutettu mahdottoman paljon kielitaidottomia ja helposti syrjäytyviä ”asylsökandeja”. Tämä tietysti on osaltaan ruokkinut ns. white flightia, eli toimeentuleva kantaväestö on muuttanut alueelta pois, mikä on ruokkinut tulijoiden sosiaalista eristäytymistä ruotsalaisesta yhteiskunnasta.
2. ”Asylsökandeja” on jouduttu asuttamaan nopeassa tahdissa tulijoiden suuren määrän vuoksi.
3. Tätä määrää olisi toki voitu rajoittaa poliittisella päätöksellä olla ottamatta enemmän tulijoita kuin mitä vastaanottava yhteiskunta kestää, sillä itsenäisellä kansallisvaltiolla on oikeus määrätä, millaisin perustein se päästää ihmisiä oleskelemaan ja asumaan maaperälleen.
4. Ruotsin harjoittama ulkomaalaispolitiikka on ollut siis epäonnistunutta, koska se on johtanut merkittäviin yhteiskunnallisiin ongelmiin.

Toisen kohdan linkissä esitettyä kaaviota tutkiskelemalla voidaan todeta Suomeen saapuvien turvapaikanhakijoiden määrän (2008: 4035 henkeä, 2009 arvio: 6000–> henkeä) alkavan olla likipitäen samalla tasolla kuin Ruotsissa vuosina 1995–97, ja määrän odotetaan kasvavan lähivuosina entisestään. Toivottavasti emme tee niitä samoja poliittisia virheitä, joiden seuraamuksista tuhannet länsinaapurimme asukkaat saavat kärsiä vähintään viikoittain.

Turvavälistä

Lueskelinpa viikonlopun uutisotsikoita ja tämän otsikon nähtyäni tiesin melkein uutista lukemattakin, mistä kaupungista kyseinen uutinen hyvin todennäköisesti on.

Kuopiolaisille autoilijoille tiedoksi, että kaupungissa liikuskelee tummilla isopyöräisillä mopedeilla pari-kolme idioottia, jotka eivät ole kuulleet turvavälin käsitteestä. Olen tänä kesänä päässyt kahdesti todistamaan, miten mopoilija roikkuu 1-2 metrin päässä autoni takapuskurista jopa yli 60 kilometrin tuntinopeudessa.

Ensimmäinen sattui kesäkuun puolivälissä Saaristokaupungissa, kun sivukadulta taakseni tuli kolmen mopoilijan porukka. Näistä kaksi lyöttäytyi takapuskuriini kiinni, vaikka ajoin karvan yli 50 km/h. Porukan kolmannella oli joko virittämätön mopo tai sen verran järkeä päässä, ettei lähtenyt leikkimään hengellään. Petosentiellä vauhtikaksikko sitten puhalsi ohitseni.

Toinen tapaus sattui viikkoa myöhemmin Puijonlaaksossa, kun Julkulasta perääni kääntyneet, vastaavanlaisilla mopedeilla ajaneet sankarit ilmeisesti ottivat kisaa keskenään siitä, kumpi uskaltaa roikkua lähempänä edellä ajavaa autoa 50–60 kilometrin tuntivauhdissa – lienee siis sanomattakin selvää, että kyseessä oli viritetty kaksipyöräinen.

Päivän retorinen kysymys kuuluu: jos ajaa kuusikymmentä kilometriä tunnissa, takana roikkuu mopoilija metrin päässä takapuskurista ja eteen juoksee tien sivusta esimerkiksi lapsi – kumman kuuluu vammautua: arviointivirheen tehneen lapsen vai luonnonvalinnalla leikkivän älykääpiön?

Uutisen tapauksessa on kohtuutonta vierittää kaikki syy tuunatun, punaisen auton kuskin niskoille. Turvaväli-käsitteen määritelmä kun on etäisyyden säilyttäminen edellä ajavaan ajoneuvoon sellaisena, että pystyy pysäyttämään oman kulkimensa törmäämättä edellä ajavaan yllättävässäkin tilanteessa. Olipa autoilijan syy äkkijarrutukseen mikä tahansa, ovat mopoilijat ajaneet liian lähellä.

Pahoittelen, että kirjoitusaktiivisuuteni on ollut hieman vaisu viime aikoina: palaan asiaan aktiivisemmin viimeistään alkusyksystä.

P.S. Näiden autojen perässä roikkumista harrastavien mopoilijoiden suosittelen lopettamaan hengellään leikkimisen. Mikäli kyseinen touhu on kaikesta huolimatta niin mukavaa kuin miltä vaikuttaa, roikkukaa mopedeillanne rekkojen tai muiden raskaiden ajoneuvojen perässä: kolarin sattuessa autovakuutusyhtiö joutuu muuten maksamaan pitkän pennin henkilöauton jälleenmaalauksesta, mutta rekan perästä jäännöksenne lähtevät helposti ja edullisesti painepesurilla.

JSN:n suositusta kunnioittaen

Iltalehti tietää kertoa, että Aftonbladetin mukaan Ruotsissa on saatu kiinni vaarallinen rikollinen, jonka epäillään raiskanneen ainakin kymmenen naista:

- Olemme vakuuttuneita, että hän on raiskannut vähintään kaksi muutakin. Lisäksi on kaksi raiskaustapauksista, joissa hän voi hyvin olla tekijä. Hänet on etsintäkuulutettu Belgiassa viidestä raiskauksesta ja ryöstöstä, Manne Jönsson Västerortin poliisista sanoi Aftonbladet-lehdelle.

- Hän on hyvin väkivaltainen ja aggressiivinen, Jönsson sanoi, mutta vaikeni tapauksien tarkemmista yksityiskohdista.

Aftonbladetin mukaan:

I lördags häktades mannen, som ursprungligen kommer från ett afrikanskt land, av jourdomstolen i Solna.

Lainaus Julkisen sanan neuvoston päätöksestä 3662/KL/06 (lihavoinnit allekirjoittaneen):

Etnisen alkuperän mainitseminen rikosuutisissa ja muissa kielteisissä yhteyksissä voi vahvistaa jo olemassa olevia ennakkoluuloja ja luoda vähemmistöistä stereotyyppisiä kielteisiä kuvia. Siksi rikokseen syylliseksi epäillyn henkilön etnisen alkuperän kertominen edellyttää harkintaa ja sitä, että tieto on uutisen olennaisen sisällön kannalta tarpeellinen. Sellaista tietoa voidaan tarvita esimerkiksi silloin kun rikoksesta kaivataan silminnäkijähavaintoja.

Iltalehden harjoittama uutisointi sopii tässä hyvin Julkisen sanan neuvoston linjaukseen, sillä mies on saatu jo kiinni eikä ilmeistä tarvetta tarkempien tuntomerkkien julkaisemiselle ole – silti kyseisen asian voi näin Internetin aikakaudella tarkastaa näppärästi alkuperäisestä ja usein höllemmän (itse)sensuurikoneiston murjomasta uutisesta, vaikka se edellyttääkin Suomessa pakollisena oppiaineena olevan ruotsin kielen tai ainakin englannin osaamista. Harmin paikka.

Kaikki näyttää siis todella hyvältä, mitä nyt paria päivää aiemmin samainen julkaisu on huutanut kissankokoisella otsikolla äskettäin kidnapatun rikkaan naisen sieppaajan olleen nimenomaan syntyperäinen suomalainen.

Kaksi tuntia ennen kyseistä shokkipaljastusta kerrotaan, että kyseinen mies on jo pidätetty epäiltynä panttivangin ottamisesta, mutta jostain syystä sekä IL että IS näkevät parhaaksi hehkuttaa sieppauksesta epäillyn olevan syntyperäinen suomalainen. Nyt sitten varmaan tarvitaan rutkasti yleisövihjeitä miehen olinpaikan selvittämiseksi, vai? Ja vaikka tarvittaisiin, niin tekijän löytymistä helpottaisi varmasti tieto siitä, että hän on "syntyperäinen suomalainen", koska se rajaisi sentään kolmisen prosenttia maan väestöstä pois epäiltyjen joukosta.

Näköjään etnisen alkuperän mainitseminen rikosuutisissa ja muissa kielteisissä yhteyksissä voi vahvistaa jo olemassa olevia ennakkoluuloja, mikäli tekijä on ulkomaalainen – etnisen alkuperän mainitsemisen rikosuutisissa ja muissa kielteisissä yhteyksissä pitää vahvistaa jo olemassa olevia ennakkoluuloja, mikäli tekijä on syntyperäinen suomalainen.

P.S. Jussi Halla-aho on testannut JSN:n kaksoisstandarttien korruptoiman menettelyn toista vuotta sitten ja kirjoittaa siitä tekstissään ”Amerikkalaiset ja Julkisen sanan neuvosto”: tuolla kertaa JSN:n mielestä sana ”amerikkalainen” ei viitannut kansallisuuteen. Mielenkiintoista.