Kirjoittelin torstaina 7.3.2012 autoilijoiden laiskasta takasumuvalon käytöstä, minkä korjaamalla uskoisin monen lumisateessa ajetun (ketju)kolarin jäävän tapahtumatta. Tekstin voi lukea kokonaisuudessaan täältä, mutta lyhyesti sanottuna spekuloin miksi todella harva autoilija kytkee takasumuvalon päälle ajokelien niin vaatiessa. Epäilin, että autoilijat eivät välttämättä tiedä tämän turvallisuusvarusteen olevan pakollinen kaikissa autoissa tai toisaalta, poliisin ja sakkojen pelko saa varomaan takasumuvalon kytkemistä. Jälkimmäinen olisi paradoksaalista siinä mielessä, että etusumareita kyllä osataan polttaa niiden hyödyttömyydestä huolimatta.
Nyt muutamaa päivää myöhemmin Poliisi ottaa kantaa asiaan
Ylen välityksellä, mikä on erittäin hyvä asia! En tiedä onko kyseessä pelkkä puhdas sattuma vai onko uutisessa
esiintyvä poliisipäällikkö saanut ajatuksen kannan ottamiseen täällä
vierailtuaan. Toivon, että pienikin asioiden eteneminen parempaan suuntaan olisi edes osittain saanut motivaationsa jonkun vierailusta
blogissani.
Alla vielä Ylen uutinen kokonaisuudessaan:
Liikenne
11.3.2013 klo 7:21 | päivitetty 11.3.2013 klo 7:21
Poliisi: Uuden auton
ostajalle pitää opastaa valojen käyttöä
Automaattisesti
syttyvät valot eivät riitä huonossa kelissä, mutta moni uuden auton omistaja ei
osaa kytkeä valoja käsiohjaukselle.
- Ongelma on havaittu tien päällä, vahvistaa Liikkuvan poliisin Porin yksikön päällikkö Simo Pukkila.
Taustalla on pari vuotta sitten voimaan tullut uuden valoautomatiikan hyväksyvä EU-direktiivi.
- Uusissa autoissa on joissakin malleissa ajovaloautomatiikka, jolloin vain etuvalot palavat päiväaikaan ja kun on riittävän hämärää, valoja syttyy enemmän päälle sekä eteen että taakse.
- Automatiikka ei ole kuitenkaan riittävän kehittynyttä. Se ei tahdo toimia, jos vaikkapa päivällä on muuten valoisaa, mutta lumi pöllyää tai on rankka vesisade. Silloin takavalojen pitäisi olla päällä, mutta automatiikka ei ole vielä niin kehittynyt että se tunnistaisi tällaisen tilanteen. Ja uuden auton omistaja ei osaa välttämättä kääntää kytkimestä automatiikkaa pois päältä.
Simo Pukkila suosittaakin, että autokaupassa voitaisiin opettaa uuden auton ostajalle valoautomatiikan käyttö.
Neuvontaa ennen sakotusta
Poliisi ei ole lähtenyt pelkästään sakotuslinjalle, vaan painottaa enemmänkin valistamista asiassa.
- Ajoneuvo pysäytetään ja kuljettajaa neuvotaan valojen käytössä. Jos liikenneturvallisuus vaarantuu, voidaan toki antaa rike- tai päiväsakko, mutta se ei ole ensimmäinen toimenpide.
Pitäisikö valoautomatiikka sitten kytkeä Suomen oloissa kokonaan pois?
- No, on se ainakin vaikkapa pyrypäivinä suositeltavaa. Ja todennäköisesti näin moni tekeekin, sanoo Simo Pukkila.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti