Miksi Suomi rankaisee kansalaisiaan ahkeruudesta?

Tällainen tuli mieleeni, kun sain puolisen vuotta valmistumiseni jälkeen postia Kelalta. Takaisin olivat vailla liikaa maksamiaan opintotukia, kun olin valmistunut nopeasti työelämään aloittamalla alani työt kaksi ja puoli vuotta ennen tutkintotodistukseen kirjattua päivämäärää. Ikiopiskelijankaan statusta en katso ansainneeni, sillä valmistuin 5½ vuodessa, mikä on noin vuoden alan koulutusohjelmien keskimääräistä valmistumisaikaa lyhyempi aika. Ensimmäinen tuntemukseni oli, että millainen sairas yhteiskunta rankaisee kansalaisiaan jaksamisesta ja ahkeruudesta?

Eikö tällainen ole ristiriidassa parhaillaan ajetun politiikan kanssa, että korkeakouluopiskelijat tulisi saada mukaan työelämään mahdollisimman äkkiä? Entä jos he aloittavatkin alansa työt osa-aikaisina ennen valmistumistaan, ja jaksavat paahtaa opintonsa loppuun opintojen päätoimisuutta varten vaaditussa tahdissa (vähintään 5 opintopistettä per tukikuukausi)? Jos opiskelun päätoimisuudelle on kerran asetettu ehdoksi riittävä määrä opintosuorituksia per tukikuukausi, mihin tulorajoja enää tarvitaan?

Oma ehdotukseni asian tilaan on sosiaalidemokraattinen, kateuteen perustuva yhteiskunta jossa yhdellä ei saa mennä yhtään paremmin kuin kellään muullakaan. En kiistä etteikö kaikkien yhtäläinen mahdollisuus korkeakouluopintoihin olisi maailman mittakaavassa edistyksellinen asia, mutta tulorajoilla rangaistaan ankarasti niitä, jotka jaksavat tehdä töitä vielä päätoimisen opiskelun lisäksi. Jos päätoimisen opiskelun ehtona on suorittaa vähintään viisi opintopistettä kuukaudessa, niin eikö kaikki sen ulkopuolelle jäävä ole silloin vapaa-aikaa? Jos joku haluaa tämän lisäksi tehdä vapaa-ajallaan tuottavaa työtä siksi, että voisi esimerkiksi pitää autoa ilman että valmistumispäivänä olisi 15000€ opintovelkaa, miksi se on rangaistuksen arvoista? Sosiaalidemokratia ei kasvata ahkeria ja menestyviä, vaan keskiluokkaisia ja helposti ohjattavia kansalaisia.

Mielestäni on aivan oikeutettua ja kohtuullista että opintotuen kaltaista sosiaalista tulonsiirtoa saadakseen on saavutettava jotain, ja tämä on jo kirjattuna nykyiseen opintotukilakiin. Tosin miksi sitä saadakseen ei saa tehdä mitään pätkääkään enempää, tai joutuu maksamaan tuet takaisin? Tällöinhän yhteiskunta asettaa rangaistuksen, jonka mukaan kansalainen ei saa olla liian ahkera takaisinmaksun muodossa tulevan sakon uhalla; tämä sotii omaa oikeudenmukaisuuden käsitystäni vastaan. Nykyisellään opintotuen velaton osuus ei riitä kattamaan asumisen, opiskelumateriaalin hankinnan, terveydenhoidon tai edes julkisilla liikennevälineillä tapahtuvan liikkumisen vaatimia kustannuksia. Vaihtoehtoina ovat siis joko täysi lainaosuus tai osa-aikatyö; kaikki eivät ehkä saata tahtoa itselleen kymppitonneissa laskettavaa velkaa viiden vuoden opiskelujakson ajalta.

Näillä sanoin esitän poliitikoille porkkanan, jossa on kaksi vaihtoehtoa, ja ensimmäinen on ns. Viron malli: luvatkaa opiskelijoille, että mikäli he valmistuvat korkeakoulusta viiden vuoden (maisterintutkinto) tavoiteajassa täydellä lainaosuudella, valtio maksaa opintolainan kokonaisuudessaan pois. Nykyisillä rajoilla tämä tarkoittaisi maksimissaan 5*9*300e = 13500e korotonta velkapääomaa, minkä verran allekirjoittanut ehti töissä käydessään maksaa tuloihin ja autonomistajana varsinkin liikkumiseen liittyvinä veroina takaisin jo hyvän aikaa ennen virallista valmistumistaan. Ja pitäkää lupauksenne myös.

Toinen vaihtoehto on, että poistakaa kaikki tulorajat ja asettakaa päätoimisen opiskelun ja opintotuen ainoaksi ehdoksi tietty määrä opintosuorituksia tukikuukautta kohden. Tällöin ette rankaisisi opiskelijoita ahkeruudesta ja menestymisestä, sillä opintojen ja työn yhteensovittaminen ei aina ole niin helppoa kuin käytännöstä vieraantuneet voisivat luulla: hatun nosto sille, joka niin jaksaa ja uskaltaa tehdä!

Loppusanat: Eilen saapuneen Kelan kirjeen mukaan siis yhteiskunta työnsi höyläämättömän kakkosnelosen monen ahkeruuteen ja oman työnsä hedelmistä nauttimiseen uskoneen opiskelijan perseeseen. Onneksi en varmasti ole ainoa, jota tilanne pistää vihaksi.