Pienen tauon jälkeen Savonmies on linjoilla jälleen, monta opintopistettä ja montaa tosielämän kokemusta rikkaampana. Päätin pitää taukoa
blogaamisesta, koska nykyään ajankohtaiset tapahtumat ja mielipiteet tuntuvat
pomppivan laidalta toiseen kuin rusakko auton valoissa. Tämän vuoksi tuntui,
että tapahtumien seuraaminen kulutti turhan paljon aikaa ja jaksamista, mikä
oli luonnollisesti pois jostain muusta tärkeämmästä. Rusakkovertaus toimii
tosin siinäkin mielessä, että tarpeeksi pitkän pomppimisen jälkeen metsäänhän
sitä yleensä mennään.
En väitä että tapahtumien seuraaminen olisi tällä kohujournalismin
aikakaudella sen helpompaa kuin taukoa aloitellessani, mutta riittävä
kohuotsikoiden (tai sellaisiksi tekemällä tehtyjen) selaaminen on toivon mukaan
turruttanut edes vähän suodattamaan pohdiskelua ja kannan ottamista
ansaitsemattomat asiat pois, vähän kuten Firefoxin AdBlock-lisäosa toimii.
Sitten itse asiaan.
Alkoholilainsäädäntö on ajankohtaisaiheena jo vanha
klassikko, ollut sitä kieltolain päättymisestä lähtien eli viimeiset 70 vuotta.
Lyhyenä briiffinä aiheeseeni esittäisin, että suomalaista alkoholipolitiikkaa
on mielestäni vaivannut aina äidillinen holhoaminen, jossa valtion kuvitellaan
voivan raitistaa kansaa panemalla ”herkut” lukkojen taakse eli keksimällä uusia
kieltoja, rajoituksia ja vaikeutuksia alkoholin hankkimiseen ja nautintaan. Kun
keskikalja tuli kauppoihin vuonna 1969, meni äidiltä koko 1970-luku julistaessa
sen olevan kaiken pahan alku ja juuri; siitäkin huolimatta että näin väkevien
kulutus laski, mitä voisi pitää edistysaskeleena. Nyt, 41 vuoden jälkeen,
”kepardia” ollaan viemässä takaisin Alkoon, monen myytin voimin.
Ensimmäinen myytti on sellainen, että suomalaiset joisivat
jotenkin erityisen paljon alkoholia – erityisesti eurooppalaisittain. Tämähän
ei pidä paikkaansa, koska WHO:n tilastojen mukaan Suomi jää vuosittaisessa
alkoholin kulutuksessa toiseksi hyvin monelle Euroopan maalle – jopa EU:n
vanhoille sivistyskansoille, joilta meidän tulisi virallisen doktriinin mukaan ottaa
mallia enemmän tai vähemmän kaikessa: edelle menevät muun muassa sellaiset maat
kuin Saksa, Ranska, Iso-Britannia ja Pohjoismaistakin Tanska. Kaikkiaan EU:n
alueelta 13 maassa kitataan asukasta kohden vuosittain enemmän viinaa kuin
täällä, joten myytti poikkeuksellisen suuresta alkoholin kulutuksesta ei voi
mitenkään pitää paikkaansa. Kuitenkin edellä olevista EU-maista ainoastaan
Irlanti ja Liettua ovat edes jotenkin (surullisen)kuuluisia juomatavoistaan,
joskin suomalaiset pelaavat edelleen ylemmässä divisioonassa.
Ehkäpä ei se määrä, vaan laatu? Tästä saamme
kollektiivisesti kiittää jo 70 vuotta jatkunutta holhous- ja
rajoituspolitiikkaa, koska juuri sen ajan suomalaisille on opetettu mielestäni
aivan totaalisen väärää tapaa käyttää alkoholia edes jotenkin järkevällä
tavalla. Tämän holhouspolitiikan perua nimittäin on niin kutsuttu nurkan takana
juominen, tiedättehän vanhat legendat halkopinojen väleihin piilotetuista
pulloista ja siitä, miten häissä äijät ryyppäävät viinaa saunan nurkan takana.
Alkoholin kaikesta käytöstä on luotu sellainen mielikuva, että järkevästikin toteutettuna
se olisi tehtävä piilossa. Oma mielipiteeni on, että tämä on johtanut
kaappijuoppouden vitsaukseen: läheisen ongelmakäyttöä ei yleensä havaita, ennen
kuin on jo liian myöhäistä auttaa. Samoin avun omaehtoinen tai läheiselle
hakeminen on hyvin häpeällistä.
Toinen omituisuus liittyy siihen, miksi kohtuullista käyttöä
viikolla pidetään edelleen paheksuttavana. On jotenkin hyväksyttävämpää olla
kotona apinapäissään koko viikonloppu kuin jakaa kulutuksensa tasaisesti siten,
että kerta-annokset pysyvät kohtuullisina eikä rähinäviinaepisodeja synny. Mielestäni tämäkin on vuosia jatkuneen
holhous- ja rajoittamispolitiikan syytä, kun kansan mieliin on iskostettu miten
vain viikonlopulla on luvallista ottaa edes vähäsen. Ja sittenhän kansa ottaa
koko viikon edestä varastoon niinä parina luvallisena päivänä. Euroopassa
alkoholin absoluuttinen kulutus on monessa maassa suurempaa kuin täällä, mutta
ajallisesti se jakautuu järkevästi muuallekin kuin viikonloppuiltojen
täyskänneihin.
Holhouskulttuurin luomista outouksista on lyhyt matka
politiikkaan, jolla tällaisia on luotu. Vuoden alun uutistarjonta kertoo taas,
miten vanhat tavat ovat tiukassa: alkoholin mukanaan tuomiin ongelmiin tarjotaan
vanhoja lääkkeitä, eli kieltoja, rajoituksia ja hankaloittamisia. Jos nämä
olisivat oikeasti tehokkaita keinoja, eikö suomalaisten pitäisi olla Euroopan
järkevimpiä alkoholin kuluttajia 83 vuoden eli neljän sukupolven ylitse
jatkuneen soveltamisen jälkeen?
Olen jo useiden vuosien ajan verrannut alkoholia
leikkimielisesti bensiiniin siinä mielessä, että sellaista elämiseensä
tarvitseva hankkii aineen joka tapauksessa – aivan sama mistä, ja maksoipa se
mitä maksoi. Tämän vuoksi pidän alkoholin saatavuusrajoituksia tehottomana
keinona, koska ongelmakäyttäjät hankkivat viinansa ja juovat itsensä hengiltä
joka tapauksessa. Entä jos esimerkiksi pääkaupunkiseudun yksityisautoilua
alettaisiin rajoittaa vaikeuttamalla polttonesteiden jakelua, vähenisikö se siitä
mihinkään vai haettaisiinko petrooli kunnanrajan takaa? Ilman totalitaarista
holhousta valtio ei voi käskeä ihmistä raitistumaan ja lopettamaan ongelmakäytön,
vaan tahdon sekä luonteenlujuuden on lähdettävä yksilöstä itsestään.
Virkamiehistön yksi peruste keskikaljan siirtämiselle
takaisin Alkoon on aina ollut sellainen, että se kasvattaisi ostokynnystä.
Kyllä varmasti niin tekisikin, mutta kenen? Juopot hakisivat kaljansa varmasti
ihan yhtä innokkaasti, toisaalta miksi ostaa Alkosta kaljaa kun kirkasta viinaa
on viereisessä hyllyssä ja samat humalat saa vähemmällä kantamisella. Ostokynnyksen
nostaminen siis pääasiallisesti kohdistuisi sellaisiin, joilla ei ole ongelmia
alkoholin liikakäytön kanssa. On totta että tämä saattaisi hidastaa
ongelmakäyttäjien määrän kasvua ajan kanssa, mutta uskoisin rajoitusilmapiirin
edistämisen lakaisevan ongelmia yhä enemmän ratkaisemattomina maton alle.
Toinen ongelma on puhtaan käytännöllinen: mihin kaljat
Alkoissa varastoitaisiin? Rakennettaisiinko Suomenniemen jokaiseen
viinakauppaan ylimääräiset 30 neliötä varastotilaa, joihin tulisi lavoittain
kolmen-neljän suosituimman merkin olutta? Epäilen, ettei näin tehtäisi: keskikaljan
varastointiin kulutettu tila olisi tällöin poissa kalliimmilta ja hienommilta
alkoholilajeilta. Tämä pienentäisi valikoimaa ja kohdistuisi ensisijaisesti
jälleen niihin, joilla ongelmaa ei ole: amerikkalaisia rocktähtiä lukuun
ottamatta ongelmakuluttajat eivät koskaan osta esimerkiksi satasen hintaista
viskipulloa ylenmääräisen läträämisen takia, pään saa sekaisin ja tutinat
loppumaan halvemmallakin.
Ongelmia on toki enemmänkin, mutta tehottoman politiikan
lisäksi alkoholin saatavuusrajoituksia ihannoiva valtiovalta ampuu itseään
jalkaan yhdestä syystä: EU ja tavaroiden vapaa liikkuvuus. Ravintola-anniskelun
rajoittaminen siirtää kulutusta koteihin, ja kaupan myyntirajoitukset
kiihdyttävät viinarallia. Luin Seuran jutun Tallinnan viinarallista, ja sen
mukaan kohta hakureissulta saa myös S-kortin bonuspisteet kotimaahan:
lobbaavatkohan S-ryhmä ja muut Tallinnan viinakauppiaat täkäläistä
virkamieskuntaa kiristämään alkoholin saatavuutta? Jutun mukaan viinaa haetaan
yksityisautoilla lahden takaa jopa Keski-Suomea myöten, ja Seinäjoelta lähtee
20 bussia viikossa – ei kai joku oikeasti luule, että sinne lähdetään
pelkästään elämysmatkailun vuoksi tuolla tahdilla? Saatavuuden rajoittaminen
lahden tällä puolella aiheuttaa verotulojen menetyksiä valtiolle, kun kansa hakee viinansa
muualta: touhu on täysin laillista, ja onneksi EU:sta on kerrankin jotain iloa
pohjoiselle kansalle.
Loppuun aion sanoa että änkyräkännikulttuurissa on omat
ongelmansa, joita ei pidä väheksyä. Edellä kirjoitetun tarkoituksena oli tuoda
esille keinoja, joissa mielestäni mennään (vieläkin) metsään ongelmien
ratkaisuja etsittäessä. Siksi kannattaisin nelosoluen ja viinien siirtämistä
kauppaan alituisen kieltämisen ja rajoittamisen vastapainoksi: muualla
Euroopassa kaljaa ja viiniä saa kaupasta mihin vuorokauden aikaan tahansa, eikä
kansa silti juo itseään hengiltä. Meillä on eurooppalaisena kansana tässä vielä
paljon opittavaa, ja virkamiehistö etsii vain lyhyitä oikoteitä päästäkseen
sanomaan, että on sitä edes jotain tehty.
Tähän voisi kertoa yhden sukulaismiehen tarinan kieltolaki ajoista. Sanoi sen olleen hyvää aikaa. Viinaa sai kuulemma aina. Ei ollut viikonpäivällä ja kellonajalla väliä. Valitti elämän hankaloituneen alkon perustamisen jälkeen ja tullin saatua parempaa kalustoa.
VastaaPoista