torstai 18. marraskuuta 2010

On tämä niin hupaisaa

Nyt kun vuosi 2010 alkaa olla loppusuorallaan ja ensi kevään vaalit lähestyvät, lienee paikallaan kerätä listaa asioista, joiden sävyä ainakin minun on vaikea ymmärtää. Vaikeaa ymmärtää siksi, ettei niiden takia tiedä, pitäisikö itkeä, nauraa, raivota vai surra. Jatkan sekaisessa järjestyksessä olevaa listaani vuoden loppuun asti sitä mukaa, kun mieleeni asioita tulee
Elämme siis maassa, jossa
1. valtaa pitää käytännössä kolme suurta sosialistipuoluetta

2. niin kutsuttu edustuksellinen demokratia muistuttaa kovasti tätä. Kansa valitsee päättäjät, mutta vaikutusmahdollisuudet loppuvat siihen kuin seinään.

3. kohdan 1 puolueet luulevat, että perustuslaissa lukee vallan kuuluvan kansan sijasta heidän muodostamalleen poliittiselle eliittijoukolle.

4. valtionvelka kasvaa miljardi euroa kuukaudessa, mutta yhdeksän näkyvää poliitikkoa kymmenestä sanoo, ettei julkista sektoria tarvitse kaventaa mistään

5. on yksi kaikkea vastustava puolue, joka vastustaa kaikkea vain vastustamisen ilosta

6. yksi puolue on noin viiden prosentin kannatuksella pitänyt koko maan kaksikielisenä viimeiset 100 vuotta

7. noin miljardi euroa eli yhden kuukauden velkarahat kipataan vuosittain suoraan paikkaan, jonne länsimaat ovat jakaneet rahaa jo 40 vuotta kovin heikoin tuloksin.

8. lisää velkarahaa syydetään Kankkulan kaivoon, jota matkailumainoksissa kutsutaan Kreikaksi.

9. lähitulevaisuudessa (velka)rahaa menee myös Irlannin sekä mahdollisesti Portugalin ja Espanjan kaivoihin

10. et maksa veroja säästääksesi eläkettä itsellesi, vaan maksaaksesi nykyisiä eläkkeitä

11. säädetään kuolleina syntyviä lakeja (1,2), joista ei seuraa rangaistusta tai vähintään niitä on täysin mahdotonta valvoa. Tätä perustellaan sillä, että laki voisi toimia viestinä kansalle.

12. kuitenkin rangaistusten koventamisen uskotaan estävän tietynlaisia rikoksia

13. laki ei määrittele edellisen kohdan tarkoittamia rikoksia millään tavalla

14. lakeja ja asetuksia säädettäessä kaikki valmistellaan salakähmäisesti suljettujen ovien takana ilman minkäänlaista kansalaiskeskustelua, ja noin kaksi viikkoa ennen lain voimaantuloa tieto tuodaan kansalle ilmoitusluonteisena asiana. Tyylillä, että ”tämä laki nyt vain tulee voimaan, ei siitä tarvitse keskustella.” (Ks. kohta 2)

15. laittomilla aseilla suoritettavia rikoksia pyritään vähentämään keräämällä lailliset aseet pois: kohta aseita ei ole enää kuin rikollisilla.

16. yli 80 % rattijuoppojen aiheuttamista vakavista liikenneonnettomuuksista ajetaan reippaasti yli 1,2 promillen humalassa, mutta tämän kuvitellaan muuttuvan rattijuopumuksen alarajan laskemisella. Törkeille tapauksille ei ilmeisesti tarvitse tehdä mitään (ks. kohta 11)

17. autojen nopeutta suunnitellaan rajoitettavaksi tiettyyn ylärajaan. Tämä tekee esimerkiksi asuinalueiden kaduista varmasti turvallisia, kun läpi ei pääsisi 120:ä kovempaa

18. ajatellaan, että matala rangaistusasteikko on merkki yhteiskunnan sivistyneisyydestä

19. edellisen kohdan perusteella toistuvasti väkivaltarikoksiin syyllistyviä ei tarvitse panna lukkojen taakse talteen, sekä

20. tyypillinen tuomio raiskauksesta tai lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä on sakko ja ehdollinen vankeusrangaistus

21. kuulemani mukaan vallitsee työvoimapula, vaikka työttömiä on vain noin 300 000 sekä syrjäytyneitä/syrjäytymisvaarassa olevia nuoria arvioiden mukaan 30–100 000.

22. edellisen kohdan työvoimapulaa on pyritty ehkäisemään tekemällä maahantulo mahdollisimman houkuttelevaksi pääasiassa luku-, kirjoitus- ja kielitaidottomille ihmisille.

23. valtio maksaa matkat Suomeen edellisen kohdan kunniakansalaisten sukulaisille ja ”kasvattilapsille”, mukaan lukien kummin kaiman veljen vaimon pojat

24. työnantajalla on poliisia suuremmat valtuudet tutkailla työntekijöiden sähköpostia

25. jätteiden polttoa vastustetaan hiilidioksidipäästöjen vuoksi, mutta samaan aikaan poltetaan Puolasta vedätettyä kivihiiltä ilman kummempia vastalauseita

26. turpeen käyttöä energiantuotannossa vastustetaan, koska EU:n suuret maat eivät ymmärrä käytön päältä yhtään mitään ja haluavat kieltää sen

27. likipitäen ainoa mahdollisuus tuottaa lähes CO2-vapaata sähköä olisi ydinvoima, mutta sitäkin vastustetaan, kohta 5:n johdolla

28. poliisi puuttui kerjäämiseen ja irtolaisuuteen jo 200 vuotta sitten. Nyt siihen ei jostain syystä löydy uudelleen valtuuksia, vaikka kuulemani mukaan tarvetta olisi ainakin etelässä.

29. kaupunkialueelle leiriytyminen on lain mukaan kiellettyä, mutta oikeasta maasta tulleet saavat pitää karavaaniparkkiaan vapaasti, kaupungin kustantaessa kunniavieraiden sähköt

30. presidentti puhuu toistuvasti homoseksuaalien oikeuksista ja tasavertaisuudesta sekä tuomitsee jyrkästi muutaman sekopään suorittaman kaasuiskun homoja vastaan. Hän ei kuitenkaan uskalla sanoa mitään tietyissä maissa tapahtuvasta homojen systemaattisesta pahoinpitelystä ja tappamisesta, vaikka suurin osa turvapaikkaa hakevista onkin lähtenyt tällaisen ilmapiirin maista.

31. sananvapaus, jonka turvassa kuvittelen olevani tätä kirjoittaessani, ei poliittisen johdon mukaan suojaa asioista väärää (eli heidän kanssaan eriävää) mieltä olevia

32. päivän uutisia on vaikea lukea netistä törmäämättä Johanna Tukiaisen nimeen (ja pahimmassa tapauksessa kuvaan)

Jospa 32 kohtaa piisaisi alkuun. Tästä eteenpäin aion lisätä niitä satunnaisesti sitä mukaa, kunhan mieleeni tulee. Ehdotuksia otetaan vastaan, nimittäin kommenttilaatikkoon.
[Lisäys 23.11.2010: Jatko-osa löytyy täältä.]

4 kommenttia:

  1. Hienoa, että olet palaillut langoille. Tässä oli 32 kovaa kohtaa, joista on vaikea olla kanssasi eri mieltä. Muistuttaisin kohdasta 12, että mielestäni tämmöisellä hyvin sumealla ja viranomaisten mielivaltaisesti määriteltäväksi jätettävällä "viharikos" termillä pimitetään se asia, että kyseessä on tosiasiassa "asemaansa tottuneen politiikkoon tai virkamieheen kohdistettu törkeän perusteltu arvostuksenpuutosrikos".

    VastaaPoista
  2. Kiitos paljon - kirjoitteluni on ollut vähäistä muun muassa siksi, että informaatiotulvassa kulkee niin paljon (ristiriitaistakin) tietoa, ettei yhtenevää kuvaa tapahtumista voi aivan pienellä vaivalla muodostaa.

    Hieno tarkennus! Itse asiassa suunnittelinkin alkuun kirjoittavani viharikoksista ja niiden määrittelemisen hankaluudesta eli kaksinaismoraalista ja yhdenvertaisuuden autuaasta unohtamisesta.

    Jos emäntänsä pettämä ja jättämä mies päättää vetää kännit, ampuu exänsä ja vielä kaupan päälle polttaa hänen asuntonsa, niin kyseessä on mielestäni aivan päivänselvä viharikos. Juttu kuitenkin käsiteltäisiin viharikoksena aivan samalla todennäköisyydellä, kuin että joku saisi lotosta 7 oikein kahdessa peräkkäisessä arvonnassa.

    VastaaPoista
  3. Asiallinen blogaus, täydellinen hulluuden lista!
    Kiitos tästä.

    Lisää vielä huostaanottojen bisnes!
    Intro: Tuleivaisuuden lupaukset riistetään perheistään, kun on "halvempaa" verovaroista pyörittää huostabisnestä kuin tukea perheitä.

    VastaaPoista
  4. Kiitos itsellesi lukemisesta!

    Luin joskus uutisista, miten huostaanotoista on tullut bisnestä "tulospalkkioihin" perustuvassa järjestelmässä. Toisin sanoen, joissain kunnissa lapsia otetaan huostaan välillä huojuvin perustein sekä huoltajuuden palautusta viivytetään, koska oma työpaikka on pitkälti kiinni huostaanottojen määrästä. Googlailin muistaakseni hieman yli vuoden vanhaa uutista, mutten valitettavasti löytänyt sitä enää.

    VastaaPoista