Turvetta ja timantteja

Tähän asti kaksi uusinta kirjoituskokoelmani tuotetta ovat olleet ympäristöasioihin liittyviä. Ensimmäisessä osassa mainostin fysiikan sovellusten pelastavan remontoijan lompakon, kun käyttöön otetaan lämpökamera ja talo kuvataan sillä pakkaspäivänä: kyseinen laite paljastaa lämpöeristyksen vuodot auttamatta, kuten saimme hieman jälkeenpäin todeta. Olen erittäin hyvilläni, koska ajatukseni on saanut ainakin yhden ihmisen suunnittelemaan taloremontin uudesta, rahaa säästävästä näkökulmasta.

Toisen osan aikoihin jämäkät pakkaset olivat vielä voimissaan, joten jatkoin ympäristöaihettani pohtimalla, miten autoilija voi sekä säästää talven aikana huomattavasti euroja ja ilmakehää, että pidentää kulkuneuvonsa tekniikan käyttöikää. Mukavuus totta kai tulee hyvin heti näiden jälkeen, ja mikäs sen parempaa.

Nyt pakkaset ovat kadonneet ja kirjoitusintoni on ollut hieman alamaissa hetkisen ajan. Tämä johtuu siitä, että kirjoittaminen on loppujaan henkisesti vaativaa. Nykyajan informaatiotulva on aivan mahdoton, ja siksi uutisista ei saa millään yhtenäistä kuvaa edes kotimaansa asioista. Eri uutisten yhdistäminen mielessään edes jonkinlaisen (keskiarvoisen) todellisuuden kuvan saavuttamiseksi on yllättävän vaativaa. Siksi olen vähän aikaa tyytynyt olemaan kommentoimatta asioita; jatkan aloittamallani ympäristöasioiden linjalla.

Ensimmäisenä tahdon ilmaista alani opettaman asian, jonka myöntäminen on monelle käsittämättömän vaikeaa. Se on erittäin vaikeaa, ellei jopa mahdotonta monelle ympäristöasioistakin kiinnostuneelle poliitikolle.

Maailmassa ei ole olemassa yksiselitteisen hyvää ja kaikenkattavaa tapaa tuottaa energiaa. On vain huonoja tapoja, ja energiapolitiikkaa pohdittaessa on valittava kulloinkin vähiten huonoimmat vaihtoehdot.

Televisiossa on pyörinyt kuukauden verran ”2 prosenttia” –mainoskampanja, joka kertoo turpeen käytöstä energiantuotannossa. Tällä hetkellä soistamme on turve-energian tuotantoon käytetty vain noin yksi prosentti – tarkalleen ottaen luku oli 0,7 %, kun sen viimeksi tarkistin. Turve on ollut ydinvoiman jälkeen kiistellyin energiamuoto EU:n päästötavoitteita sorvattaessa, joten ajattelin esittää sekä puhdasta faktaa että oman mielipiteeni turpeen käytöstä suomalaisessa energiantuotannossa.

Ensimmäinen puhdas fakta on, että EU:n päästöpolitiikassa turvevoima on todella heikoilla jäillä. EU luokittelee turpeen fossiiliseksi polttoaineeksi, ja päästöluokituksissa sillä on suurempi päästökerroin kuin kivihiilellä, koska painoyksikköä kohden turve sisältää huomattavan paljon hiiltä. Hiili luonnollisesti vapautuu ilmakehään hiilidioksidina, mikäli palamisolosuhteet ovat optimaaliset: tämä siis tarkoittaa, että kilo turvetta päästää enemmän hiilidioksidia kuin esimerkiksi kilo kivihiiltä tai polttoöljyä. Fakta on faktaa, mutta onko asia niin yksioikoinen?

Fossiilisuudesta käydään kovaa keskustelua, koska turpeen uusiutumissykli on 3000-5000 vuotta. Tämä on toki reippaasti enemmän verrattuna biomassan eli esimerkiksi hakkeen uusiutumissykliin, joka on talousmetsissä noin 40 vuotta. Vastapainona aidosti fossiilisten polttoaineiden, kuten öljyn ja kivihiilen uusiutumissyklit ovat sadoista tuhansista vuosista kymmeniin miljooniin, eivätkä ne uusiudu maapallon nykyisessä tilassa lainkaan. Turvetta kuitenkin syntyy jatkuvasti.

Maailmassa on tällä hetkellä vain noin viisi maata, jossa turve-energiaa käytetään laajalti: Suomi, Ruotsi, Viro, Latvia ja Liettua. Siitäkin huolimatta, että kaikki kuuluvat Euroopan unioniin, on niiden yhteenlaskettu väestömäärä mitättömän pieni: 21,6 miljoonaa, joka on noin neljäsosa yksistään Saksan väkiluvusta (ja kolmannes Ranskan vastaavasta). Eniten kokemusta turpeen käytöstä on siis pienillä valtioilla, joiden valta EU:ssa on lähes mitätön. Tämä johtaa väistämättä tilanteeseen, jossa suuret jyräävät pienet ja siten päättävät luokittelusta ja käytöstä.

Päästöluokituksessa turve on pahempi kuin kivihiili juuri korkean hiilipitoisuuden vuoksi, ja tämä on faktaa. Tämän faktan olen huomannut tulevan esille likimain jokaisessa nettikeskustelussa, joka käsittelee turpeen polttoa. Yli satakertaisen uusiutumisnopeuden vuoksi asiaa voisi tosin verrata esimerkiksi bensiinin ja dieselin päästöihin seuraavasti: yksi kilo bensiiniä tuottaa palaessaan 2350 g hiilidioksidia ja kilo dieseliä 2660 g. Tästä huolimatta pidän dieselautoja vähemmän haitallisina ympäristölle, vaikka pelkästään näitä lukuja tuijottamalla sille ei olisi perustetta. Bensiiniautoon verrattaessa nykyaikaisen, vastaavan kokoisen ja tehoisen dieselauton keskikulutus kun on 1-3 litraa vähäisempi sadalle kilometrille, joten kokonaishaitta on pienempi suuremmasta hetkittäisestä päästöstä huolimatta. Ajattelisin siis turpeen ja esimerkiksi kivihiilen välistä suhdetta samoin siten, että vaikka turve aiheuttaakin poltettaessa suuremmat päästöt on kokonaishaitta huomattavasti lyhytaikaisempi. Turpeen sisältämä hiili sitoutuu takaisin 3000-5000 vuodessa, kivihiilen ei käytännössä koskaan.

Suomessa turvekapasiteetista on käytössä alle yksi prosentti eli sadasosa, eli raaka-ainetta piisaa omassa maassa. Tosin mitä ilmaan pöllyävälle hiilidioksidille pitäisi tehdä?

Tällä hetkellä Suomessa turvetta sitoutuu enemmän kuin mitä poltetaan, eli turve-energian kansallinen kokonaisvaikutus ilmakehän hiilidioksidipitoisuuteen on negatiivinen. Kerrostuvan turpeen vuosittaisen määrän voi tarkastaa halutessaan Geologian tutkimuskeskukselta, mistä voi laskea paljonko hiiltä soihimme sitoutuu joka tapauksessa; poltetun turpeen määrää voi laskeskella vaikkapa Tilastokeskuksen keräämien tietojen pohjalta. Tässä lienee syytä palata edellisen kappaleen bensa-diesel – esimerkkiin: vaikka toinen tuottaakin enemmän päästöjä poltettua painoyksikköä kohti, päästön viipymäaika ilmakehässä on lyhempi.

Edellisen kappaleen perusteella siis turve-energian käyttöä olisi edullista lisätä, mikäli sillä voitaisiin vähentää kivihiilen, öljyn ja muiden ”täysin” fossiilisten polttoaineiden käyttöä. Niiden sisältämä hiili kun ei palaa lähtöpaikkaansa käytännössä koskaan ilman teknisiä keinoja (geoengineering), mutta turpeen hiilisisältö edes joskus. Korkea hiilisisältö tekee turpeesta huonon energiaratkaisun, mutta asian tilan alistaminen alussa esittämälleni väitteelle tekee siitä paremman kuin muut fossiiliset: tässä toki järkevä ajattelu on ehdottoman välttämätöntä, eli käyttöä ei missään nimessä pidä lisätä siten, että se kääntäisi kokonaisvaikutuksen positiiviseksi.

Hiilidioksidipäästöjä ajatelleen parasta tietenkin olisi korvata polttolaitokset ydinvoimaloilla, koska ne ovat polttoainekiloa kohden erittäin tehokkaita eikä prosessi tuota hiilidioksidia. Toki elinkaaritarkastelussa sekä uraanin tuotanto että soiden valjastaminen energiapelloiksi aiheuttavat huonoja ympäristövaikutuksia, mutta biomassaintoilijoille lienee pakko muistuttaa: eivät ne puutkaan kävele yksinään pois metsästä, pilko itseään ja heittäydy voimalan kattilaan pyhän hengen voimin. Pidän silti biomassan käyttöä hyvänä energiamuotona, mutta elinkaaritarkastelussa sitäkään ei voi pitää aivan täydellisesti hiilidioksidineutraalina tapana tuottaa energiaa.

Nyt, hieman ennen kuin saan komppaniallisen Vihreiden jäseniä ja muita ”aitoja” ympäristöihmisiä kotiovelleni, tahtoisin muistuttaa ajatukseni alkuperäisestä tarkoituksesta. Se ei siis ole lobata turvetta eikä mitään muutakaan energiamuotoa, vaan lukekaa lihavoidulla kirjoittamani hieman ylempää. Energiaa on joka tapauksessa tuotettava, mielellään vähiten huonoimman ratkaisun kautta.