Fysikaalinen ekovihje

Vuoden ensimmäisen kirjoituksen syntyminen kesti useamman viikon, koska inspiraatio ympäristön tarkkailuun oli allekirjoittaneella hieman hukassa. Ensimmäisenä elinvuotenaan tämä blogi keräsi noin 16 500 lukijaa, mikä ylitti odotukseni huomattavasti. Kiitos kaikille tätä blogia lukeneille, ja tervetuloa lukemaan myös uusia tarinoita – kirjoitan toki lisää, kunhan ehdin.

Vaikka en ole profiloinut kirjoituskokoelmaani mihinkään kategoriaan, ovat ajatukseni liittyneet pääosin politiikkaan; etenkin maahanmuuttopolitiikka on ollut tarkasteluni kohteena useamminkin, samoin yleinen ilmapiiri rasisminpelkoineen. Olen myös pohtinut yleistä ajatusmaailmaa vanhojen tuttujen ”pahisten” eli aseiden ja liikenteen tiimoilta. Näiden asioiden seuraaminen ja kommentointi eivät tosin viime aikoina ole jaksaneet juuri kiinnostaa.

Kuluva talvi on ollut pitkästä aikaa ”oikea” sellainen, eli loskakelit ovat marraskuun jälkeen loistaneet poissaolollaan – onneksi, sillä ainakin allekirjoittaneella oli jo ikävä perinteistä talvea. Rapsakat pakkaset ovat tulleet takaisin uudenvuoden jälkeen, ja tälläkin hetkellä lämpötila näkyy olevan 24 Celsiusta nollan alapuolella täällä Kuopiossa: kylmät säät luonnollisesti nostavat lämmitys- ja sähköenergian kulutusta, mikä saa ihmisen pohtimaan aika ajoin keinoja vähentää niiden kulutusta sekä ympäristön että käyttäjän lompakon vuoksi. Opinahjollani käymäni lounastuntikeskustelun tuloksena sain ajatuksen, jolla tavalliset energian loppukäyttäjät voisivat helposti määrittää asuntojensa energiatalouden heikoimmat kohdat ja siten säästää vuosittain useita satoja euroja lämmitys- ja sähkölaskuissaan. Samalla polttoaineita, sekä fossiilisia että muita, kuluisi vähemmän.

Suomen pyrkimykset rakennusten energiansäästössä liittyvät voimakkaasti uudisrakentamiseen. Uuden pientalon rakentajalle on ehdoin tahdoin keksittävä uusia määräyksiä, jotta rakennus olisi vähintään yhtä energiatehokas kuin Helsingin musiikkitalo hehtaarin lasiseinineen. Energiatehokkuuskeskustelussa ilmeisesti sivuutetaan tosiasia, että Suomi on täynnä 1940-luvulla rakennettuja rintamamiestaloja, 1950- ja 1960-lukujen omakotitaloja ja 1970-luvun tasakattoisia hirvityksiä. Yhteistä näille kaikille on, että peruskorjauksen asteesta riippuen lämpöeristys ei varmasti ole ajan tasalla: kasvoin toiseksi mainitun kaltaisessa talossa, jossa ennen peruskorjausta seinät ja laipiot oli eristetty pinkopahvilla ja sanomalehdillä seinien välissä. Tämän lisäksi esimerkiksi ikkunoiden ja ovien tiivisteet alkavat vuotaa häiritsevästi noin kymmenen vuotta palveltuaan, eli on kohtuullista olettaa usean vanhan talon tiivisteiden olevan heikossa jamassa: mitä energian tuhlausta onkaan hehkuttaa lämpöpattereita talossa, jonka ikkunoiden äärellä ei tulitikkua saa palamaan tuulisena päivänä?

Mielestäni tällaiseen ongelmaan löytyy toimiva ratkaisu fysiikan maailmasta, tarkemmin sanoen lämpökameratekniikasta. Nykyiset lämpökamerat ovat tarkkoja, ja niiden hankinta- ja ylläpitokulut ovat jo pikkuhiljaa kohtuullisempia kuin 10 vuotta sitten: rautakaupoissa myydään jo hienon kuumemittarin tasoisia ”lämpökameroita”, joilla voi paikantaa seinistä esimerkiksi lämmitysjärjestelmän tai ilmanvaihdon kanavia ja niiden vuotoja. Laite siis paljastaa seinästä kohdan, jossa lämpötila on muuta seinää korkeampi: tätä ei siis huomaa käsin koskemalla, mutta lämpösäteilyä voi aina mitata siihen sopivalla laitteella. Kehittyneet lämpökamerat pystyvät havaitsemaan minkä tahansa kappaleen lämpötilaerot ympäristöön nähden Celsius-asteen kymmenyksien tarkkuudella, ja piirtämään jakaumasta tietokonekuvan. Tässä on siis yksityiskohta, jolla tekniikasta saa mahtavan työkalun taisteluun energiatehokkuuden puolesta.

Suurissa teollisuuslaitoksissa on nykyisellään jo omiakin työntekijöitä, joiden toimenkuva on tarkkailla kiinteistön energiataloutta lämpökameran avulla jatkuvasti. Pientalossa vuotava ikkunantiiviste voi tuntua kovin mitättömältä seikalta, mutta useiden satojen neliömetrien laajuisessa teollisuuskiinteistössä tarpeeton lämmönhukka tuntuu varmasti kuluissa välittömästi. Miksipä siis ei samaa tekniikkaa tulisi kehittää siten, että sitä voisi soveltaa myös pienempiin rakennuksiin kohtuullisin kustannuksin?

Talon kuvaaminen ulkopuolelta kehittyneellä lämpökameralla kunnon pakkaspäivänä siis paljastaa aukottomasti paikat, joista lämpöenergia virtaa ulos voimakkaimmin. Tietokonekuvan piirtäminen siis antaa asukkaalle loistavaa tietoa siitä, mistä kohti rakasta kotiaan voisi käydä parantamaan. Lämpövuotojen kuvaaminen paljastaa talon seinien, ikkunoiden ja kattorakenteiden eristyksen heikkoudet, ja kuvien avulla on helppo suunnitella remontointia energiakustannusten pienentämiseksi. Vertailun vuoksi voisin sanoa lapsuudenkotini vaatineen aikanaan huomattavan laajan remontin lämmöneristyksen parantamiseksi: ennen remonttia lämmitysöljyä saattoi kulua kovana pakkaspäivänä yli kaksikymmentä litraa vuorokaudessa, mutta eristyksen parantaminen pudotti kulutuksen likimain puoleen. Remontin aikana kevyt polttoöljy maksoi noin 25 senttiä litralta, mutta päivän hinta on kohonnut jo yli 70 sentin. Tämän perusteella kovan pakkaspäivän lämmityskuluissa voitiin siis saavuttaa jopa viiden euron vuorokausisäästöjä nykyisillä energian hinnoilla, mikä varmasti riittää herättämään ympäristöasioista kiinnostumattomankin mielenkiinnon kotinsa kunnon tarkistamiseksi.

Nykyisellään Suomessa on erilaisiin lämpökamerakuvauksiin erikoistuneita tahoja, mutta toiminnan tulisi olla kohtuuhintaista ja ennen kaikkea ”kansantajuisempaa” suuremman suosion saavuttamiseksi. Suurelle osalle kansalaisista talon tutkiminen lämpökameralla on ”nykyajan” hienoa tekniikkaa, jota osin ehkä myös kammoksutaan. Pientaloasukkaalle valmiin tuotteen tulee olla yksinkertainen pakettiratkaisu, joka sisältää lämpökamerakuvat talon ulkoseinistä, katolta ja sisäpuolella esimerkiksi laipioista. Kuvien perusteella asiakas voi suunnitella kotinsa eristyksen täsmäremonttia, joka maksaa itsensä takaisin parhaimmillaan alle kymmenessä vuodessa. Samalla hän kantaa myös vastuunsa ympäristön tilasta pienentämällä talonsa energianhukkaa ja siten myös energiantuotannosta syntyviä hiilidioksidi- ja pienhiukkaspäästöjä. Näin karkeana esimerkkinä totean, että kahdenkymmenen euron ikkunantiivisterullalla saa aikaan huomattavaa jälkeä, kunhan ensin tietää minne se tulee asentaa.

Olen luottavainen siihen, että mahdollisen yleistymisen ja palvelun hintojen alenemisen myötä tällaisella palvelulla olisi rutkasti kysyntää, koska energian hinta kilowattituntia kohden ei enää koskaan tule halpenemaan. Mainonnassa on kaksi kovaa valttia, eli ympäristötietoisuus ja oma lompakko. Asuinmukavuus eli kylmien lattioiden tai seinänvierten poistuminen tulisi hyvänä kolmosena. Mikäli talosi on viileä ja vetoinen lämmönsyöjä, ongelman selvitys onnistuu fysiikan sovellusten avulla.