No niin, edelliseen pätkääni on luvassa jatkoa toiset 32 kohtaa: näitä ei ollut vaikeaa keksiä – itse asiassa näitä ei edes tarvitse sanan varsinaisessa merkityksessä keksiä, riittää kunhan seuraa maansa ja lähiympäristönsä tapahtumia.
Elämme siis maassa, jossa niin ikään
33. poliisi soitetaan koululle pysäyttämään riehuva peruskoululainen, vaikka koulun henkilökunnassa on paikalla yleensä noin 30 aikuista ihmistä; heillä vaan ei ole laillista oikeutta napata kilahtanutta penikkaa poliisiotteeseen ja rauhoittumaan
34. valkoisella heteromiehellä ei ole oikeuksia, vain pelkkiä velvollisuuksia
35. sukupuolten välinen tasa-arvo tarkoittaa sitä, että ”miesten ja naisten töiden” sijaan tulisi puhua ”miesten töistä ja molemmille yhteisistä töistä”
36. rikollisen (esimerkiksi varkaan) omatoiminen kiinniottaminen johtaa oikeudessa siihen, että saat itse kovemman tuomion sekä maksat ”uhrille” korvauksia 10 kertaa alkuperäisen saaliin verran
37. edellisen kohdan laintulkinta pätee myös pahoinpitelijältä puolustautumiseen
38. junat ovat ajoissa aina silloin tällöin, paitsi talvella
39. edellisen kohdan junat on tilattu maasta, jossa Pohjolan talven ankaruudesta ei tiedetä vuoden 117 tasoa enempää vielä nykyäänkään
40. tuotetaan noin puoli prosenttia maailman hiilidioksidipäästöistä, mutta hallituksen mukaan ”meidän on tehtävä kaikkemme ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi”
41. biojäte kompostoidaan muun muassa metaanipäästöiksi ilmakehään, vaikka siitä voisi tuottaa kaasutusreaktoreiden avulla esimerkiksi pätevää liikennepolttoainetta
42. elämän tarkoitus
43. kasvihuoneissa kasvatetut tomaatit tuottavat kiloa kohden enemmän hiilidioksidipäästöjä kuin Espanjasta tänne laivattavat, vaikka kotimainen on aina ekologinen vaihtoehto
44. sähköautoista maksetaan ”dieselveroa”
45. edellisen kohdan ”dieselvero” säädettiin väliaikaiseksi, mitä se on ollut 50 vuoden ajan
46. liikenteelle hankalia tieosuuksia selvitellään vaikeuttamalla autolla liikkumista entistä enemmän.
47. kannustetaan ihmisiä käyttämään julkista liikennettä, vaikka omalla autolla ajaminen on halvempaa kaikille muille paitsi eläkeläisille ja opiskelijoille (eikä aina edes heille)
48. edellisen kohdan ongelman nähdään olevan liian edullisessa autoilussa, eikä missään nimessä joukkoliikenteen tilassa (ks. kohta 38)
49. kohdan 14. mukaisesti suunniteltu jätevesilaki puhdistaa maaseudun typen ja fosforin sijaan Keskustapuolueen äänestäjistä
50. energiaomavaraisuus ei ole mikään peruste lisäydinvoimalle. Ainahan voimme ostaa itänaapurista sähköä, jota tuotetaan Tshernobyl-tyyppisillä reaktoreilla parinsadan kilometrin päässä rajalta (lähimpänä Sosnovyi Borin voimala)
51. Kiuruveden torilla ei kannata huudella perjantai-illan päätteeksi ”Elvis elää!”
52. sakkotulot on kirjattu valtion talousarvioon jo etukäteen
53. vanhuksia pidetään hoitokodeissa huonommin kuin luomukarjaa navetoissaan. Kohdan 4 asiantilaa kunnioittaen, julkista sektoria on kavennettu sentään jostain.
54. Turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksen sanotaan olevan lottovoitto kunnalle, koska se tuo paljon rahaa ja uusia työpaikkoja: lottovoitto kuntalaisille, kun valtio maksaa kaiken
55. ilmakaan ei ole aina ilmaista: osin valtion omistama Sonera osti sitä vuosisadan alussa Saksasta 4 miljardilla eurolla.
56. poikalapsen ympärileikkaus on ”vähäistä puuttumista lapsen fyysiseen koskemattomuuteen”. Samaan aikaan tukkapöllyn käyttäminen kurinpitokeinona on lapsen pahoinpitely, joka johtaa vähintään sakkorangaistukseen ja sosiaaliviraston selvityksiin
57. lähetyksen paketoinnin korkein taso tunnetaan termillä Itellankestävä
58. maanteitä suolataan kalenterin, ei niinkään sääolosuhteiden perusteella. 5-tiellä paras näkemäni suolaus tapahtui ulkolämpötilan ollessa +7 astetta
59. talvi yllättää autoilijat vuosi toisensa perään
60. palokunta soitetaan paikalle ajamaan huoneeseen lentänyt pikkulintu ulos
61. yliopistojen hallintoa pyritään yksinkertaistamaan yhdistämällä kaksi yliopistoa, joiden kampukset sijaitsevat 140 kilometrin päässä toisistaan
62. Olvin valmistamaa olutta kuljetetaan ensin 500 km Iisalmesta Viroon, josta kaljaturistit kantavat sen takaisin synnyinseuduilleen siksi, että niin se on halvempaa
63. paperijäte on edullisempaa kuljettaa Kuopiosta Kiinaan, koska päättäjien mielestä se olisi kai kestävän kehityksen mukainen ratkaisu
64. oikeuslaitos haluaa tehdä nationalismista eli kansallismielisyydestä rikollisen aatteen. Ja hallitus tarpeettoman.
Lisäehdotuksia otetaan edelleen vastaan, kommenttilaatikkoon nimittäin.
[Lisäys 17.12.2010: Kolmas osa löytyy täältä]