Olenpa tässä blogissani kirjoittanut maamme vanhustenhuollon tilasta seuraavaa 12.1.2009 julkaistussa kirjoituksessani ”Takaisin Neuvostoliittoon?”
Uutisen mukaan eduskunnan valiokuntien mukaan kotouttavan koulutuksen kehittäminen ”ei saa jäädä rahasta kiinni”. Mielenkiintoista on, milloin koittaa se päivä, jolloin yhdenkin valiokunnan mielestä esimerkiksi takapajuisten mielenterveyspalveluiden tai veitsenterällä keikkuvan vanhustenhuollon saattaminen hyvinvointivaltion kriteerit täyttävälle tasolle ”ei saa jäädä rahasta kiinni”. En pidätä hengitystäni tätä odotellessa.
Kuusi miljoonaa euroa viikossa on 312 miljoonaa (312 000 000) euroa vuodessa. Tämä on sama summa, joka kuluu rautatieverkon ylläpitoon vuodessa. Tällä summalla pyöritettäisiin yksittäistä terveyskeskusta noin viisi vuotta. Tällä summalla rakennettaisiin viitisenkymmentä kilometriä uutta moottoritietä. Tällä summalla saataisiin palkattua kymmeniä tuhansia lääkäreitä, psykiatreja ja sairaanhoitajia huolehtimaan esimerkiksi vanhuksista, joita nykyään pidetään kunnallisissa vanhainkodeissa huonommin kuin luomukarjaa navetoissaan.
Mielipiteeni suomalaisen vanhustenhuollon nykytilasta eivät perustu pelkästään uutisista lukemiini tietoihin, vaan myös kokemiini empiirisiin havaintoihin: olen valitettavasti joutunut seuraamaan useamman kuin yhden vanhuksen laitostumista ja lopullista pois kuihtumista. En siis tarkoita, että kokisin vastenmielisyyttä vanhoja ja erilaisten sairauksien uuvuttamia ihmisiä kohtaan. Lähinnä olosuhteet, joissa heitä on pidetty ”määrärahojen puutteen” vuoksi, ovat saaneet minut voimaan pahoin.
Uutista lukiessani mieleni teki juosta ulos mahdollisimman julkiselle paikalle huutamaan kovaan ääneen mahdollisimman rumia sanoja ja asioita: Tampereen kaupunki kun oikeasti pitää vanhuksiaan huonommin kuin mitä luomukarja makaa navetoissaan. Koska pystyn hallitsemaan primitiivireaktioitani, tyydyn kritisoimaan asiaa esittämällä kolme kappaletta hyvinkin retorisia kysymyksiä:
Millainen sairas ihminen on tehnyt poliittisen päätöksen, jonka seurauksena vanhukset makaavat viikkokaudet omissa paskoissaan?
Missä itseään ihmisoikeusjärjestöiksi kutsuvat ryhmittymät nyt ovat?
Eikö suomalaisilla vanhuksilla olekaan niitä paljon puhuttuja ihmisoikeuksia?
Suomen armeijan asepalveluksen (362 vuorokautta) käyneenä miehenä tiedän, miltä tuntuu olla 10 päivää peseytymättä: nuori, fyysisesti terve mies kestää sen kyllä milloin vaan, mutta epämiellyttävää se on – varsinkin jos ympärillä pyörii useampi samaan asiantilaan joutunut henkilö. Miksi elämäntyönsä aikapäiviä sitten tehneitä vanhuksia on pidettävä samoissa olosuhteissa jo noin 65 vuotta eli lähes heidän elinaikansa kestäneen rauhan aikana? Ja meillähän tosiaan on ainakin olevinaan se hyvinvointivaltio, että ovatko vanhukset tämän hyvinvoinnin ulkopuolella vai?
Täytyy siis olla aivan helvetin iloinen siitä, että niin kutsutuilla ihmisoikeusjärjestöillä on parempaakin tekemistä, kuin välittää vanhuksista: esimerkiksi Amnesty on muistanut ahkerasti ruikuttaa totaalikieltäytyjien puolesta; siviilipalveluskin on auttamatta liian pitkä, eihän kukaan kestä olla 13 kuukautta töissä valtion laitoksessa mennen illaksi kotiinsa nukkumaan; ensisijaisen tärkeää on myös olla huolissaan Suomeen saapuvista turvapaikanhakijoista, jotka saavat asua vain vuoden maksutta Suomen maaperällä oleskelulupapäätöstä odotellessaan, olivat he sitten oikeasti vainottuja tai eivät. Amnesty muistaa olla huolissaan polttavan kuumasta tosiasiasta, että Suomessa naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ei ole saatu kuriin sivistyneiden maiden tapaan. En ole koskaan kuullut niin Human Rights Watchin kuin Amnestynkaan ottavan kantaa asiaan, että Euroopassa on vielä 2000-luvullakin maita, joissa vanhuksia makuutetaan päiväkausia ilman peseytymismahdollisuuksia. Ihmisoikeusliitto ry:kin tuntuu keskittyvän enemmän oikeisiin ihmisoikeuksiin, joita ovat kaikkien muiden kuin syntyperäisten suomalaisten sellaiset – jopa kulttuuriperustein tapahtuvat poikalasten sukuelinten leikkelemiset ovat suomalaisen vanhuksen arvokasta loppuelämää tärkeämpi ihmisoikeus.
Tamperelaiset, ja miksei muutkin suomalaiset: olipa tällaisissa laitoksissa omaisianne tai ei, suosittelen lämpimästi vaatimaan asiasta päättävien siirtymistä politiikan vilttiketjuun.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti