Ja rattia kanssa, vieläkin

Olen kirjoittanut kaksi kertaa aiemmin rattijuopumuksista ja mitä ongelman ratkomisesksi pitäisi mielestäni tehdä. Pohdiskeluni ovat edelleen kaikkien luettavissa, joten samaa asiaa on turha käydä jankuttamaan kolmessa laajassa tekstissä: siksi näin alkuun tarjoan linkit niin pari vuotta vanhaan kuin uudempaan viimevuotiseen kirjoitukseni, joissa käsittelen aihetta laajemmin.

Rattijuopumuskeskustelu sai taas uutta pontta, kun rattijuoppo ajoi 11-vuotiaan tytön ylitse Helsingin Viikissä 3.1.12. Olen hyvin harmissani tapahtuneesta, mutta samalla harmissani myös siitä, että aiheesta noussut poliittinen keskustelu on jälleen sitä samaa – no en sano mitä. Ikävä kyllä ratkaisuina tarjotaan jälleen näennäisiä räpeltelyjä, joiden ainoa lopputulos olisi hyvä mieli ja päteminen, miten asialle on ainakin yritetty tehdä jotain.

Toistan itseäni vanhojen kirjoitusten pohjalta sen verran, että kestosuosikkina tarjottava promillerajan lasku ei vaikuta tilanteeseen mitenkään. Ensinnäkin Viikin yliajaja oli tekohetkellä 2,25 promillen humalassa, joka ylittää törkeän rattijuopumuksen rajan liki kaksinkertaisesti. En usko edelleenkään, että tuollaisessa kunnossa ratin taakse istuva ajattelee mitään promillerajoja, sillä tuollaisten lukujen saavuttamiseksi alkoholia on kulunut jo enemmän kuin se ”pari kaljaa”. Toisekseen sälli oli moninkertainen uusija, joten uskoisin, ettei hän aja humalassa kortilla vaan autolla.

Suorastaan ”yllättävä” kannanotto tuli jälleen liikenneministeri Kyllöseltä (vas.), jonka ratkaisu oli (promillerajaklisheen ohella) taas vaihteeksi lisätä autoihin teknisiä valvontalaitteita. Alkolukon säätämisessä pakolliseksi kaikkiin uusiin autoihin tuottaisi varmasti välittömästi hyviä tuloksia – nimittäin laitteiden valmistajille ja valtuutetuille asennuskorjaamoille.

Ongelma kun on sellainen, että Suomessa autokannan uudistumissykli on joltisenkin 20 vuotta. Mikäli alkolukko määrättäisiin uusiin autoihin pakolliseksi vaikka huomenna, saisimme sen edes valtaosaan autoistamme jossain vuoden 2020 tienoilla; ilmeisesti välillä surmansa saavat rattijuoppojen uhrit voisi hyväksyä siirtymävaiheen vuoksi?

Toisikseen, mikä tahansa tekninen ajonestolaite voidaan kiertää. Nykymuotoiset alkolukot eivät estä mitään muuta kuin käynnistyksen, ja kerran käyntiin saatua autoa ei rattijuopon käsistä pysäyttäisi edelleenkään muut kuin poliisi ja eteen sattuva puu. Laitteen tyypin muuttaminen ajon katkaisevaksi todennäköisesti aiheuttaisi vain huomattavasti lisää liikenneonnettomuuksia järkevien ja lainkuuliaisten autoilijoiden keskuudessa, jos autot alkaisivat sammahdella esimerkiksi keskelle moottoritietä normaalissa päiväliikenteessä.

Kaikkiin autoihin alkolukkoa ei voi asentaa. Tahtoisin kovasti nähdä sellaisen virityksen esimerkiksi vanhassa Ladassa, jonka saa tarvittaessa väännettyä tulille vaikka veivillä. Samoin vanhemmat dieselkoneet, jotka eivät tarvitse edes akkuvirtaa käydäkseen voisi heittää alkolukkoasian ulkopuolelle vaikka heti.

Siitäkin huolimatta, että teknologian kehitys tuo ratkaisuja moneen ongelmaan, en usko asian olevan niin tässä. Alkolukkojen määräämisen suurin hyöty olisi ministeri Kyllösen hyvä mieli, että edes jotain on saanut ajettua läpi pakolla ja pika-aikataululla. Rattijuopumus on tälläkin hetkellä yksi halveksituimmista rikoksista, joten uskoisin sen viimevuotisen tekstini idean toimivan asiassa näin alkuun - ainakin .

Ratkaisuja sähkönjakelun haavoittuvuuteen?

Vielä männä viikolla, näin savolaisittain ilmaistuna, uutisissa pyörivät otsikot Fortumin ja paikallisten sähköyhtiöiden haavoittuvuudesta luonnonvoimien edessä. Ongelmat siis alkoivat Tapani- ja Hannu-myrskyt pyyhkäisivät maan yli 26. ja 27.12 viime vuonna. Pahimmilleen päälle 300 000 mökkiä oli pimeänä, ja tuhojen korjaus jatkuu vielä tällä päivämäärällä, vajaa pari viikkoa tapahtuneen jäljiltä.

Radiossa oli jopa järjestetty oma ohjelmansa, jonne sai soittaa ja kertoa omia ideoitansa ongelman ratkaisemiseksi. Ihmiset soittelivat ahkerasti, ja ideoita tuli paljon. Olin noihin aikoihin tien päällä enkä viitsinyt soitella ajon aikana, joten esitän yhden idean tässä.

Myrskytuhojen välttämiseksi tietysti viisainta olisi kaivaa joka ikinen voimalinja kulkemaan syvällä maan sisällä, jotta puiden kaatuminen ei katkoisi linjoja. Tämä olisi totta kai tehokkain, mutta samalla kallein tapa: ensinnäkin kaapelit pitäisi kaivaa todella syvään routarajan alapuolelle, tai sitten suojata paksulla ja kalliilla eristeellä. Toinen keino olisi luonnollisesti raivata metsän keskellä kulkevien sähkölinjojen ympärille 5-20 m leveät ja puuttomat suojavyöhykkeet, mikä varmasti vähentäisi sähköttömien kotitalouksien määrää pienten tuuleksimisten jälkeen.

Ennen varsinaista ideaa täytyy ihmetellä sähköyhtiöiden logiikkaa: heidän mielestään on ilmeisesti edullisempaa soittaa paikalle pataljoonan verran raivaajia Tapaninpäivän iltana, kuin raivauttaa sähkölinjoja uhkaavat puut pois ”päivätöinä” ennen tositilannetta. Uskoakseni tässä(kin) asiassa ennaltaehkäisevä työ tulisi pitkällä aikavälillä huomattavasti halvemmaksi ja helpommaksi meille kaikille.

Varsinainen ideani koski sähkölinjoille vaarallisten puiden katkomista hyvissä ajoin ja mahdollisesti suojavyöhykkeiden raivaamista metsien keskelle. Ideana varmasti hyvä, mutta kukas tuon sitten tekisi?

Entä jos antaisimme mahdollisuuden pitkäaikaistyöttömille tulla mukaan tekemään jotain? Epäilen, että huutavasta työvoimapulastamme huolimatta tekemisen puutteesta kärsiviä reippaita ihmisiä löytyisi erityisesti Lapista, Kainuusta ja Pohjois-Karjalan pienistä kunnista. Noilta alueilta kun vielä saattaisi löytyä vielä sellaisiakin ihmisiä, joille puiden kaataminen ym. käytännön työt olisivat jo ennestään tuttua. Jos ei, niin moottorisahan ja kaatoraudan oikeaoppinen käyttö ei vaadi tohtorintutkintoa tekniikasta; se kun onnistuu jopa allekirjoittaneelta, korkeakouluopinnoista huolimatta.

Eli tiivistettynä: tarjottaisiin työttömälle mahdollisuus tulla tekemään töitä, ja yhtiö järjestäisi koulutuksen. Uskoakseni 2-3 päivän perusperehdyttäminen riittäisi alkuun, annetaanhan pieniä metsähommia kesätyöksi opiskelijoillekin: tämä nimittäin on sellaista hommaa, jota ei todellakaan opi kuin tekemällä. Työparit/-ryhmät jaettaisiin toki ammattilaisten ja apumiesten kesken, jolloin paikalla olisi aina joku valvomassa. Paikallisten sähköyhtiöiden palvelukseen pestautuville ei välttämättä tarvitsisi edes kustantaa majoitusta.

Tässä voisi olla idea, jonka saa puolestani toteuttaa ihan kuka parhaaksi näkee. Tarjotkaa työtä vailla oleville mahdollisuus kurssiin ja töihin sekä katsokaa, olisiko reippaisiin ulkotöihin vapaaehtoisia.