Eduskuntavaalit lähestyvät, ja niitä odotetaan mielenkiinnolla varmasti jokaisessa puolueleirissä. Jotkut odottavat innolla voittoa ja suurta nousua, jotkut taas pelonsekaisin tuntein vääjäämätöntä tappiota. Siksipä päätinkin kirjoitella, millaisia ajatuksia tulevat vaalit ovat päähän tuoneet.
Kellekään uutisia lukevalle ei liene yllätys se, että tulevia Ek-vaaleja voidaan kutsua protestivaaleiksi. Tämä on mielestäni hyvä asia, sillä maamme monipuoluejärjestelmä on vain näennäinen. Kolme suurta muodostavat Tupu-Hupu-Lupu – ketjun, jossa yhden aloittaessa lauseen muut täydentävät sitä vailla minkäänlaista erimielisyyttä. Kolmen suuren koplasta kaksi on hallituksessa ja yksi aina vuorollaan niin kutsutussa oppositiossa. Silti eduskunnan äänestyksissä esimerkiksi lähestulkoon jokainen aloite menee läpi yksimielisesti, ja kaikkien kolmen suuren puolueen edustajat äänestävät samoin ilman pelkoa erimielisyydestä. Siksi protestivaalit ovat vähintäänkin paikallaan.
Tiivistän edellisen kohdan yhteen virkkeeseen samoin, kuin miten totesin viime kunnallisvaaleista: Tärkeintä ei ole kenelle äänesi menee, vaan keneltä se on pois.
Likimain päivittäin uutisissa kohistaan perussuomalaisen puolueen hurjasta nousukiidosta gallupkannatuksessa. Toki tiedotusvälineet ovat reagoineet asiaan välittömästi aloittamalla kuran heittelyn PS:n silmille, ilmeisesti tavoitteenaan saada ihmiset takaisin ruotuun. Vahinko vain, etteivät journalistit tajua toimintaketjun tulosta: mitä enemmän kuraa heitetään, sen enemmän se tuo julkisuutta ja mahdollisesti samalla kannatusta puolueelle.
Vanhat puolueet ovat kovin puolustuskannalla väittäessään, ettei PS:lla ole mitään konkreettisia ratkaisuja ongelmiin. Olipa tämä totta tai ei, näkisin politiikan nykytilan olevan kuin suonsilmäkkeeseen uppoava metsätyömies: siinä tilanteessa kun ei mietitä mitä tapahtuu ensi viikolla, vaan ensisijainen tavoite on päästä pois suosta. Samoin maan hallinto on sen verran syvässä suossa Tupu-Hupu-Lupu – ketjuineen, että ensisijaisesti olisi tärkeintä näpäyttää kolmea suurta päin näköä ja muistuttaa, ettei heidän asemansa poliittisena eliittijoukkona ole kirjattu perustuslakiin.
Sanoisin, että osuit asian ytimeen.
VastaaPoistaTupu-Hupu-Lupu -ketjusta tuli mieleeni sellainen lisähuomio, että sarjakuvassa poikien lakkien väritkin menevät yksi yhteen täkäläisten "veljenpoikien" tunnusvärien kanssa.
VastaaPoistaKimmo kirjoittaa asiaa!
VastaaPoistaToivotaan, että politiikassamme tapahtuu todella muutoksia ja uusia tuulia. Tarvitsemme nyt jämäkkää otettaa ja oikeaa asennetta. Kaikki eivät kalastele ihmisiä vain mukautumalla aikaan, ajan hengeä vastaan meneviäkin ehdokkaita löytyy, äänestäjien vastuulla on jyvien etsiminen akanoista;)
Rakkautta & Arkadiaa,
Aino
http://www.kristillisdemokraatit.com/ainosyrjanen/ajankohtaista
Tuosta keskustapuolue on jumala, olen vähän erimieltä ei se keskustapuolue vaan Paavo Väyrynen joka on vaan tällähetkellä jumalasta seuraava ellei mediapeli olis vienyt jumalan paikkaa :P
VastaaPoista(ps. Eno joka on lapista ja kova väyrysmies meinas heittää heltat kun sen saoin :P)
Onneksi me suomalaiset olemme viisasta kansaa!! Nyt kaikki vaan vaaliuurnille äänestämään. Ja ensiksi oikein tarkkana seuraamaan, kenelle sen arvokkaan äänensä antaisi. "Kyllä kansa tietää..." kuten joku poliitikko on tainnut jo kauan sitten lausua - ei anneta median vaikuttaa omiin päätöksiin!!
VastaaPoistaProtestoimisessa on se huono puoli, että silloin (äänestys)päätöksetkin voivat olla aika tunneperäisiä ja tartutaan helppoon syöttiin. Historiastakin löytyy esimerkkejä, mitä voi tapahtua kun mennään pelkän hyvän ja kansantajuisen puhujan kelkkaan. Vaikka nykyhetki on mitä on, asiat voisivat olla jopa täällä huonommin. Jos haluat protestoida, tee sekin huolella etkä nielemällä kokonaista (kieroutunutta ja vanhanaikaista) arvomaailmaa pelkästän yhden-kahden teeman popularisoinnin myötä. Uusia tuulia saadaan uusilla puolueilla ja uusilla ideoilla, ei äänestämällä puolueita jotka kannattavat vanhanaikaisia Paavin arvoja. Vaikka toki vanhanaikainenkin on jossain vaiheessa "retroa" - toivottavasti ei kuitenkaan näissä vaaleissa.
VastaaPoista-sisko :)