Jostain syystä en voinut olla huomaamatta 020202.fi:n hienoa ”Matkalla Suomessa” –mainoskampanjaa, jossa suomalaisen huumorin suurmies Kari Hietalahti esittää vuorollaan milloin minkäkin suomalaisen heimon stereotyyppiä. Tähän mennessä olen nähnyt Hietalahden esittävän niin savolaista, stadilaista, etelä-pohjanmaalaista ja varsinais-suomalaista. Kyseinen mainos siis pyrkii revittelemään kaikkien tuntemilla stereotypioilla, joista olen kirjoittanut jo aiemminkin tässä blogissa.
Mainos siis luottaa täysin suomalaisten mielissä eläviin stereotypioihin suomalaisista, ja Hietalahti esittää hahmonsa huumorilla, kuten asiaan kuuluukin. Savolainen kuvataan kierona viäräleokana, jolta ei saa selvää vastausta kirveelläkään; stadilainen ”bamlaa stadin omaa språåkist”; pohjanmaalainen esiintyy aggressiivisen oloisena puukkojunkkarina, jolle kaikki on jämptiä; varsinaissuomalainen on tyylikkäisiin vaatteisiin pukeutuva, jopa hieman hintahtava tyyliniekka ja näin päin pois.
Asiassahan ei ainakaan omasta mielestäni ole mitään ongelmaa, koska Helsingissä on varmasti ”karjuja, jotka skulaa kesäl dosällä Hietsuun tsiigaa hanei”. Kaikki myöskin tietävät, etteivät kaikki helsinkiläiset ole tällaisia. Samoin Savonmailla asuu (allekirjoittanut mukaan lukien) tuhansittain viäräleokoja, joille ”suattaahan tuo olla, mutta ossoo se olla olemattakkii”. Kaikki toki tietävät, etteivät esimerkiksi kaikki kuopiolaiset ole tällaisia. Tällaiset stereotypiat ovat yleisesti tunnustettuja, joten on poliittisesti korrektia esittää heistä huumoria – kenenkään ei tarvitse pelätä loukkaantuvan, vai?
Täytyy tunnustaa, että olin kyllä hieman loukkaantunut savolaisia halventavasta mainoksesta. En siksi, että stereotypian esittäminen valtakunnallisessa televisiossa jotenkin häiritsisi minua – esimerkiksi jokainen allekirjoittaneen kanssa joskus keskustellut on varmasti samaa mieltä siitä, että viljelen kyseisiä vastauksia ja asennetta itsekin. Sen sijaan pidän Kari Hietalahden näyttelijänsuoritusta hieman töksähtävänä (en tiedä sitten, onko näin ollut tarkoituskin): vaikka Kari on mielestäni pätevä komedianäyttelijä ja syntynytkin suuren Savonmaan kaakkoisnurkassa, ei savolaista tai savolaisuutta yksinkertaisesti voi näytellä; säännön vahvistavana poikkeuksena tästä olkoon syntyjään pohjoiskarjalainen näyttelijä Esa Pakarinen. Savolaisuus - etenkin se tunnetumpi pohjoissellainen kun on jotain, mitä ei opita näyttelijäkoulussa - tae suatetaanhan se vaekka oppiakkii, mutta aetoo siitä ee kyllä sua vaekka harjottelissii ku mikäkii hurjapiä…
Ei ole kovin montaa vuotta, kun suomalaisen televisioviihteen grand old manit Aake Kalliala ja Pirkka-Pekka Petelius saivat noottia lappalaisparodiastaan, koska heidän esittämänsä lappalaiset olivat humalaisia, huonokäytöksisiä, meluisia, alituiseen joikhaavia ja H:n päälle puhuvia metsien miehiä. Tämän seurauksena erään kodinkoneketjun mainokset, joissa Petelius esiintyi lappalaishahmonaan, kiellettiin. Voin sanoa, että olen kyllä nähnyt humalaisia ja kovaan ääneen joikhaavia lappalaisia kansallisasuissaan (itse asiassa ajattelin tuolloin, ettei Pulttibois-parodia ollutkaan niin kaukaa haettua), mutta en todellakaan pidä kaikkia Oulun pohjoispuolella asuvia sellaisina, stereotypiasta huolimatta.
Tuhannen taalan kysymys siis kuuluu: miksi lappalaisen stereotypia ei saa olla humalainen, huonokäytöksinen, meluisa, alituiseen joikhaava ja H:n päälle puhuva metsien mies, mutta savolainen stereotypia sitten olkoon ilkeämielisesti virnistelevä kalakauppias, jolta ei saa vastausta ensimmäiseenkään kysymykseen? Tai onko pohojaalaasen stereotyypin esittäminen aggressiivisen oloisena puukkojunkkarina, jolle kaikki on jämptiä, vähemmän paha asia?
Entäpä jos 020202.fi lanseeraisi matkalla maailmalla –kampanjan? Ideoin muutaman esimerkkitapauksen, ja päättelin miten suomalaisessa asenneilmapiirissä kyseisiin televisiomainoksiin suhtauduttaisiin…
Matkalla maailmalla: Yhdysvallat
Henkilö X on eksyksissä Texasissa ja pysähtyy kysymään tietä cowboylta, joka näyttää karanneen Village Peoplesta.
[Naisturisti]: Excuse me, could you please tell me how to find the DealeyPlaza?
[”Cowboy”, etelävaltioiden aksentilla]: Gou aftenuuuun, maaaam! Juu aask di rait määän, Billy Bob Thornton of Dallas juuu seiii! Taik ei käääb too ti Diinley Plaassa from the kooornee neex blok and juu will biii teeer good ina minit!
[Turisti, ei ymmärrä etelävaltioiden aksenttia yhtään]: Okei…
Tämä luultavasti voittaisi kuukauden parhaan mainoksen palkinnon, ainakin jos Hietalahti esittäisi cowboyta. Luultavasti kaikki texasilaiset eivät keekoile cowboy-asussa ja puhu punaniska-aksentilla Kukkulan kuningas –sarjan hahmojen tai James Bondista tutun sheriffi J.W. Pepperin tyyliin, mutta stereotypia lehmipaimenista ja etelävaltioiden leveästä puhetavasta räikeine kielioppivirheineen elää.
Matkalla maailmalla: Ruanda
Henkilö X käppäilee savannilla ja pysähtyy kysymään tietä lähimmästä kylästä, jossa poppamiehen maskiin pukeutunut neekeri soittelee savimajan edessä bongorumpua ja hoilaa jotain käsittämätöntä kieltä.
Tämä mainos kiellettäisiin ennen esitykseen pääsemistään. Siitäkin huolimatta, että Afrikassa ja etenkin sen kehittymättömimmissä valtioissa on varmasti neekereitä, jotka istuvat savimajan edessä soittelemassa bongorumpua (jostainhan stereotypian on saatava alkunsa), mutta kaikki afrikkalaiset eivät varmasti ole tällaisia. Suomalainen suvaitsijaväki vaatisi Hietalahden päätä vadille rasistisena tehdystä rikoksesta ihmisyyttä vastaan. Helsingin Sanomat rakentaisi mainoksesta näppärän aasinsillan maahanmuuttajavastaisuuteen ja Jussi Halla-ahoon. Pääministeri Matti Vanhanen pyytäisi julkisesti anteeksi kaikilta maailman bongorumpuja savimajan edessä soittelevilta neekereiltä, vaikkei heillä olisikaan tiedotusvälineitä eivätkä he siten koskaan kuulisi mainosta saati anteeksipyyntöä. Arvojohtajamme, presidentti Tarja Halonen ryhtyisi ajamaan valtion rahoitusta kampanjalle, jolla Afrikan jokaiseen savimajaan saataisiin televisio, jotta pääministerimme loputtomat anteeksipyynnöt eivät kaikuisi kuuroille korville…
Matkalla maailmalla: Ruotsi
Nuori mieshenkilö pysähtyy kysymään tietä vaalealta ja sinisilmäiseltä mieheltä.
[Turisti]: Förlät, kan ni berätta mig väg till Globen?
[”Paikallinen”]: Oj, du präktighet! Globen är så långt bort, men jag kan nog visa dig vägen till min bostad – skulle vi ha ett glas vin där?
Tämä ei selityksiä kaipaa: naurattaisi varmasti, mutta tuskin johtaisi minkäänlaisiin toimenpiteisiin. Ruotsalaisia kun saa pilkata aivan vapaasti.
Matkalla maailmalla: Eesti
Turisti kysyy tietä hotelliin, johon paikallinen ohikulkija vastaa:
[”Paikallinen”]: Mine kulla voida kerto sinule Eesti paras menomestat: loutuu kasinoo ja tuttoi ihan mite herra halu, ei tarvi menna hoteli uksin nuhjottaa!
Tämä on ehkä jo hieman rajamailla, koska virolaiset eivät ole ilmeisen ylpeitä pääkaupungissaan 1990-luvulla suomalaisten harjoittamasta turismista. Epäilen silti vahvasti, ettei kotoinen suvaitsijajengimme reagoisi asiaan yhtään mitenkään. Virolaisia kun saa pilkata; korkeintaan joku Anu Saagim suuttuu, mutta se ei kiinnosta ketään
Matkalla maailmalla: Saudi-Arabia
Turisti huomaa kävellessään sheikin näköisen arabin rukoilemassa tien sivussa ja koittaa kysyä häneltä tietä. Arabi ei vastaa mitään, vaan kumartelee ja hokee ääneen jotain arabiankielistä lausumaa.
Siitäkin huolimatta, ettei tässä oikeastaan edes pilkattaisi ketään tai mitään, reaktio olisi taattu: suvaitsevaisto hirttäisi arabia esittävän Hietalahden munistaan pihakoivuun. Pääministeri Vanhanen pyytäisi tapansa mukaan anteeksi kaikilta maailman muslimeilta. Presidentti Halonen käynnistäisi kansliapäällikkö Viljasen avustuksella välittömän rasistijahdin ja määräisi koko maan poliisivoimat etsimään merkkejä suvaitsemattomasta asenteesta. Hesari aloittaisi ennennäkemättömän loanheittokampanjan Hietalahtea ja mainostoimistoa vastaan.
Matkalla Suomessa: Oulu
[Turisti]: Anteeksi, mitenkähän tästä pääsisi nopeimmin Rotuaarille?
[”Paikallinen”]: Et taijja täältä olla?
- No en ole. Miten sinne nyt pääsee?
- Tiiäkkönää kun en määkään oo täältä alakujjaan?
Mitenkähän poliittisen korrektiuden yksinvaltiaat suhtautuisivat stereotyyppiseen oululaiseen, joka vastaa joka ikiseen esitettyyn kysymykseen kysymyksellä?
Johtopäätös: Suomessa on aivan hyväksyttävää ja poliittisesti korrektia tehdä huumoria kirjoittamattomissa laeissa määriteltyjä stereotyyppejä pilkaten. Sen sijaan eräiden toisten, samoissa kirjoittamattomissa laeissa määriteltyjen stereotyyppien pilkkaaminen johtaa vähintään yleiseen paheksuntaan ja pahimmillaan jopa oikeustoimiin. Eri kohderyhmä, eri moraalikäsitys.
Tämän kirjoituksen tarkoitus ei siis ole peräänkuuluttaa ylitseampuvaa poliittista korrektiutta, vaan nimenomaan kritisoida nykyisin vallalla olevia typeriä kaksoisstandardeja. Absoluuttisen poliittisen korrektiuden puolestapuhujat voisivat miettiä esimerkiksi sellaista tosiasiaa, että kun kumartaa yhdelle niin samalla pyllistää toiselle.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti